Musiikki > Muusikko > Trio Wet Coast / LiederHosen
Muusikko
Trio Wet Coast / LiederHosen
Voitonpäivää eli toukokuun 9:tä 2014 voidaan pitää tämän kokoonpanon syntymäpäivänä, sillä silloin Kurttilan Studiossa tallennettiin
Toveri Urpilaisen juomalaulu. Pikavauhdilla syntynyt irvailu ladattiin saman tien nettiin demareiden riemastukseksi...

Trio Wet Coast on täsmälleen sama kokoonpano kuin 2014 perustettu Trio LiederHosen. Bändi on ottanut tavakseen vaihtaa nimeä aina kulloisienkin matkaprojektien mukaan! Vuonna 2014 konsertoitiin Saksassa ja 2017 Yhdysvalloissa. Yhteinen nimittäjä näille reissuille on ollut Oregonin kunniakonsuli Vesa Vihavainen, joka on toiminut paitsi sponsorina myös kirjoittanut yhtyeen esitettäväksi omia laulujaan.
Yhtyeessä soittavat:
Pasi Saarelma (kontrabasso ja laulu)
Ilkka Pollari (akustinen kitara ja laulu)
Ilkka Aaltonen (piano / haitari ja laulu)

Itsenäisyyspäivänä 2017 TWC sai kunnian lämmitellä Lauri Tähkän tuhatpäistä yleisöä Masalan Urheiluhallilla. Kyseessä oli Kirkkonummen Kunnan järjestämä konsertti Suomen satavuotisen riippumattomuuden kunniaksi..

Kirkkonummen Maatilapuodin puutarhassa on jo vuodesta 2015 järjestetty kesäinen yhteislaulutilaisuus "Skansen" -tyyliin!
|