Musiikki
> Muusikko
Muusikko
Piano
Kuusivuotiaana kysyin toisessa huoneessa pianoa
soittavalta äidiltä, miksei tämä
käytä
koskaan mustia koskettimia. Tuo viaton kysymys vei minut
pianotunneille, jossa opettaja käytti koko
ensimmäisen
tapaamisen korvani testaamiseen. Kuulemma yhdellä
ihmisellä
tuhannesta on tämäntyyppinen absoluuttinen
säveltaju -
itse en ollut huomannut omaavani mitään sen
ihmeellisempiä värekarvoja.
|
|
Vuosina -65 ja -66 olen
näköjään voittanut Paimion kunnan
Kulttuurikilpailujen pianomittelöt. |
|
Pianotunteja ja "soinnutuksen
tukipylväitä" antoi vuoden verran Hannu Kerkola, sitten
soittelin neljä vuotta Heimolan
Eevan ohjauksessa Bachia, Clementiä
sun muita tuon vaiheen pakollisia.
11-vuotiaana lopetin tunneilla
käymisen.
|
Kitara
Teini-iässä kuvaan astui
Landola-kitara ja ensimmäinen bändi, joka sai
kasteessa nimen Illusion
erään suuresti ihailemani Black Sabbath
-kappaleen mukaan. Eka sähkökitara oli
tshekkiläisvalmisteinen, puoliakustinen Tornado, jonka
ääniä vahvisti ikivanha
Selmer-putkivahvistin.
Korvakuulolta opeteltiin Sabbathia, Uriah
Heepia, Deep Purplea, Santanaa
sun muita hevipiisejä. Alkuperäiskokoonpanossa
soittivat lisäkseni Jukka Heimo
(basso), Markku Saarinen (rummut) ja Sakari
Nieminen (laulu). Laihisen
veljekset Hemmo (urut) ja Veikko
(komppikitara) toivat mukanaan soinnut, Beatlesin,
50-luvun rokin ja bluesin.
|
"Illusion"
nostalgiakeikalla Sauvon Kaarle Herttuassa 1987 |
|
Illusion kokoontuu yhä kerran
vuodessa soittelemaan sauvolaisille ja paimiolaisille nostalgian
merkeissä.
Klassista kitaraa soittelin
lukioikäisenä vuoden verran Paimion Musiikkiopistossa
- ja
osaan vieläkin joten kuten sen yhden ainoan piisin, jonka
sinä aikana ehdin oppia (Bachin "Luuttupreludi").
|
Urut ja hanuri
Lyhyeksi jääneen proge-vaiheen (Wigwam,
Tasavallan Presidentti) jälkeen Illusion hajosi v.
1975. Tilalle tuli tanssiyhtye Kimara, jossa vetelin
Leningradista satasella ostettua kurttua, kilkutin WLM-urkuja ja
vingutin uutta Gibson-kitaraa. Bassossa heilui Veikko ja laulavana rumpalina
Saarisen Arska.
Myös velipoika Juha
ja armeijakaveri Sundströmin
Kaj kävivät Kimaran riveissä
keikoilla.
Valssit, humpat, jenkat ja iskelmät
iskivät
lekan lailla nuoren, itseoppineen muusikon tajuntaan! Niiden
myötä oivalsin vähitellen koko
12-säveljärjestelmän nerokkuuden ja
yksinkertaisen
toimivuuden. C-mollia seurasivat yleensä F-molli ja G-seiska -
oltiinpa sitten Pettäjän tiessä,
Säkkijärven
polkassa tai Montin Czardasissa! Sen tajuaminen oli lähes
orgastinen elämys! Siitä eteenpäin
elämä onkin
ollut peijakkaan helppoa...
Basso
Basistiksikin olen päätynyt joillekin keikoille, kun uteliaisuus on voittanut terveen itsekritiikin! Hauskin muisto osuu kevättalvelle 2017:
Puhelin soi... langan päässä oli meidän 70-luvun heavybändi Illusionin rumpali landelta:
- Ilkka, mitäs kuuluu? Pitkästä aikaa... jne. Mitä sä teet tiistaina?
- Jaa...? No tuota... enpä varmaan mitään ihm...
- Hyvä! Meen suoraan asiaan: oon sotkeutunu yhteen musaprojektiin, ja nyt olis niinku... ihan pieni onkelmanpoikanen..
- Kuuntelen...?
- No tota... tulin luvanneeks et sennimine pumppu ko "Peimarin Papat" huolehtii yhden eläkeläistilaisuuden tanssimusasta keskellä päivää. Parin tunnin juttu, 200 eläkeläistä, lihasoppaa, arvontaa, puheita, standuppia...
kyl sää tiärät nää jutut?
- Hmmm.. ööö... tiedän vai?
- Kaikki olis muuten ihan helvetin hyvin reilas, mut basistipappa suuttus meil eile ja kiältäyty soittamast...
- Hetkinen? BASISTI-pappa?? Tarvitsetko siis stunttibassonsoittajaa?
- No niin justiinsa! Saisit lainata sen kamoja, sillä on sellainen MacCartney-Hofneri.. Ootko soittanu bassoa joskus?
- Argh... suoraan sanottuna en. Mitäs muita soittajia kokoonpanossa on?
- Kitaristipappa, laulajapappa ja hanuristipappa. Mää soitan rumpuja, jos muistat..
En keksinyt riittävän painavia syitä kieltäytyäkseni moisesta haasteesta - itse asiassa alkoi kuulostaa suorastaan kutkuttavalta ajatukselta päästä soittamaan elämän ensimmäinen bassokeikka - ja vielä pappayhtyeessä, vanhan kotipaikkakunnan ikäihmisille...
Ajelin siis Sauvoon, paikalliselle seurojentalolle (sille samalle, jonka lavalla olin tasan 43 vuotta aiemmin aloittanut julkimuusikon urani...), jossa bändi jo kasaili kamojaan ja emännät touhusivat arpajaispalkintojensa kanssa.
Mut esiteltiin laulaja- ja hanuristipapoille.
- Päivää päivää! Missäs kitaristipappa on? Eikös meidän pitäisi aloittaa vartin päästä, rohkenin tiedustella.
- Jaa niin... tosiaan! Kitaristipappa... ööö... suuttui tänään, eikä nähtävästi ilmesty myöskään paikalle, selittivät muut vähän noloina.
No... keikka vedettiin niillä jäljellä olevilla papoilla - ja hauskaa oli! Yleisölläkin! Meitä pyydettiin jopa esiintymään MUUALLAKIN (erään ikämummelin kuultiin mutisevan rollaattorinsa takaa "voisittekste soittaa jossain muual?")
Mutta oikeasti... oli aivan älyttömän hauska kokemus!! Sain kuulla jopa pari uutta basistivitsiä.
|