Harrastukset > Seikkailija ja maailmanmatkaaja > Yksityiset seikkailut > Islanti 2010

Seikkailija ja maailmanmatkaaja

SATUJEN, SAAGOJEN VAIKO KENTIES USKOMATTOMIEN VASTAKOHTIEN SAARI? 27.9. - 1.10. 2010

Saga-Matkojen toimitusjohtaja Jussi Kinnari kävi saunomassa Hummerheimissa elokuussa ja ylisti Elämänsä Saarta niin voimallisesti, että pakkohan siellä oli käydä! Viiden päivän loma järjestyi lopulta vauhdilla – Helikin huomasi vasta kentällä, mihin ollaan menossa…

ma 27.9.

 
Seutulassa puseroni Ilves-symboli sai turvamiehen sympatiat: - Taitaa olla sen verran rautanen logo tossa pusakassa, että metalli-ilmaisinkin hermostui!

 
Icelandairin reitti Euroopan läntisimpään kolkkaan kulki Ruotsin ja Trondheimin yli ja Fär-saarten pohjoispuolitse. Kartasta selvisi, että Reykjavikista *) Grönlantiin on enää 280 km – ja että täältä pääsisi samaa pituuspiiriä Atlanttia pitkin esteettä Antarktikselle saakka!

 Lento kesti kolme tuntia, mutta samasta aikaerosta johtuen oltiin perillä ”alta aikayksikön” – kerrankin sananmukaisesti.

 
Keflavikin lentokenttä saaren lounaisniemellä sijaitsee 40 km päässä pääkaupungista. Bussimatkalla Saga-Matkojen opas, alun perin sieviläinen Tuomas Järvelä kertoi asustelleensa täällä jo kolmisenkymmentä vuotta. Rauhallinen, kuivan huumorin mies, jolla ei ollut tyypillistä opas-nuottia. Puikoissa istui sympaattinen Harandus. 

Olipa uskomattomat näkymät heti maantielle päästyämme! Vaikka Islannin tarinan on joskus koulumaantiedossa lukenut - että se on syntynyt tuliperäisesti laavakerros kerrokselta vuosimiljoonien saatossa - niin ei sitä ole pystynyt kuvittelemaan, miltä lopputulos paikan päällä näyttää. **) Viivasuora asfalttitie halkoi lohdutonta, kuollutta, karua ”kuumaisemaa”, jonka ominaisuuksista jotain kertonee se, että Yhdysvaltain avaruusorganisaatio NASA valitsi aikanaan nämä tantereet kuumönkijöidensä kokeilumaastoksi.

 *) Reykjavik on suomeksi ”Höyrylahti” (isl. reyk = savu, höyry) – lahden tienoo on ollut aika ajoin tuliperäisestä maasta kohoavan kuuman höyryn peitossa, joten merenkulkijoiden sille antama nimi on hyvin osuva.

 **) Islanti on noussut merestä tulivuorenpurkausten seurauksena 20 miljoonaa vuotta sitten. Saari on ainoa meren pinnan ylittävä kohta Atlantin vuorijonossa. Uusia purkauksia ja maanjäristyksiä on päivittäin joka puolella Islantia, mutta suurin osa on niin pieniä, ettei niitä juuri uutisoida muualle Eurooppaan. Keskikouluajoista on jäänyt mieleen eteläisillä Vestmanna-saarilla sattunut purkaus 1973.

 
Vulkaanisia rykäyksiä on kahdenlaisia – maaperästä riippuen happamia ja emäksisiä: Reykjavikin ympäristössä on pääasiassa ensinmainittuja, piipitoista ainesta sylkeviä kraatereita. Näiden purkauksissa laava etenee metrin tunnissa "bulldozer"-tyyliin, työntäen edellään etureunasta alkaen jähmettyviä lohkareita. Tällöin ehtii vielä suhteellisen hyvin evakuoida omaisuutta ja elukoita. Juokseva emäsmömmö on pirullisempaa: se levittyy nopeasti laajalle alueelle, jähmettyy ensin pinnalta ja kerrostuu laattamaisesti kaiken päälle. Koko Islanti on ikään kuin jättiläismäinen lastulevy, jonka kerrokset ovat eri aikana sattuneita laavapurkauksia.

 
Saaren pinta-alasta (noin 1/3 Suomen koosta) on saatu asumiskelpoiseksi vain kapea rantakaistale, loppuosa on lähes elotonta autiomaata - laavakenttiä, lohkareita, rikkilähteitä ja vuoria. Asukkaita Islannissa on n. 300 000 joista 2/3 pääkaupungissa.

 
900-luvulla norjalainen rötöstelijä ja häirikkö Erik Punainen joukkioineen karkotettiin Grönlantiin. Hänen poikansa Leivur Eriksson löysi sittemmin Amerikan – 500 vuotta ennen Kolumbusta. Amerikka jäi islantilaisilta kuitenkin valloittamatta.

 
Kalmarin unionin (Pohjoismaiden valtioliitto 1397–1523) myötä Islanti joutui Tanskan alaisuuteen. Islantilaiset vaativat itsenäisyyttä viettäessään maansa tuhatvuotisjuhlaa 1874. Maa saikin valtiosäännön ja alkoi itse hallinnoida talouttaan. 1904 toimeenpanovalta siirtyi Tanskasta Islantiin ja Islannista tuli ensin itsehallintoalue ja lopulta itsenäinen 1918. Tosin hallitsijana oli edelleen Tanskan kuningas ja emämaa huolehti ulkopolitiikasta ja rannikkovartioinnista. 17. kesäkuuta 1944 maa julistautui itsenäiseksi tasavallaksi Thingvellirin vanhalla käräjäkentällä.

 
Tuomas kaatoi mielellään Islanti-myyttejä: - Kukkupuheita tästä saaresta riittää! Täällä ei muka ole lainkaan puita, sataa ja tuulee aina jne… Tietäkää, että Islannissa on tukkimetsääkin! Ja kyllä Suomessakin tuulee – sitä vain ei niin huomaa, kun on talojen ja puiden suojassa.

 
Julkisivulautakuntaa ei tässä valtiossa ole. Talot saa pykätä vapaasti oman mielensä mukaan – näimme mm. ”pyramidi”- ja ”kääretorttu”-omakotitalot sekä ympyränmuotoon rakennetun rivitalon!

 
Kilometrin verran keskusta sijainnut Hotelli Hilton Nordica (****) 7. kerros tarjosi lomallemme messevät puitteet – ja hienot maisemat!

 
Islannin matkailuneuvonnan kömpelösti suomeksi käännetty opasvihkonen tarjosi uskomattoman hauskoja hetkiä:

 
- ”Ei pidä myöskään unohtaa laivasafareja, joilla voi tarkkailla joitakin noista uskomattomista valaista, jotka viihtyvät Islantia ympäröivissä merissä…”

- ”Vihreä kasvillisuus muuttuu punaiseksi, keltaiseksi ja ruskeaksi luoden uskomattoman värien maiseman…”

- ”Eipä ihmekään, että valokuvaajien mielestä syksy on jännittävää aikaa kaikkine värisävyineen ja uskomattomine taivaineen.”

- ”Talvi on uskomattomien vastakohtien aikaa…”

- ”Itä – täynnä uskomattomia vastakohtia…”

- ”Kuuluu elämän tosiasioihin, että ihmisen pitää syödä, myös Islannissa lomaillessa…”

 
Uskokoon, ken tahtoo…

ti 28.9.

 
Ikkunasta nähtiin myrskylintuja ja puolikesyjä lyhytnokkahanhia.

 
Saga-Matkojen pakettiin kuuljui kolme retkeä, joista ensimmäinen oli luonnollisesti ”Kaupunkikierros”. Viidentoista hengen ”marttakerhoseurueellemme” esiteltiin ensimmäisenä Perla-talo ja siellä ”insinöörien rakentama” geysir.

 
Tuomas tuntui pitävän työstään. Hän pudotteli meille lakonisella äänellään Islanti-triviaa:

 
- Tämä on Hofti-talo, jossa Islanti tunnusti ensimmäisenä Baltian-maiden itsenäisyyden…

 
- Islannissako muka lama? Täkäläiset ovat kuulkaa varakasta väkeä – BKT on vieläkin suurempi kuin Suomessa…

 
- Kielikö on vaikea? Ei ole. Tosin ensin pitää opetella pari hassua kirjainta.

Opimme, että ”lihava mies puun takana -kirjain Ž on soinniton ”th” ja että ”kuutosen peilikuva, jossa poikkiviiva” š on soinnillinen ”th”. Aa ja ee yhdistetään täällä myös joskus Ę:ksi.

 
- Englannin miehitys 1940, kalateollisuuden kasvu ja Yhdysvaltain marshall-apu nostivat Islannin nopeasti Euroopan köyhimmästä maasta toiseksi rikkaimmaksi…

 
- Valtio elättää shakin suurmestarit… *)

 
Eniten Tuomasta tuntui riipivän koulukirjojen käännöskukkanen: - Islanti ei ole ”Satujen” vaan ”Saagojen” saari!

*) Neuvostoliiton Boris Spasski ja USA:n Robert Fischer ottelivat MM-tittelistä Reykjavikissa vuonna 1972. Lyömättömänä pidetty Spasski oli ennakkosuosikki, mutta amerikkalainen oli loistavassa kunnossa ja voitti legendaarisen ottelun vakuuttavasti pistein 12½–8½.

 
Alvar Aallon piirtämä Pohjolan Talo ihailtiin pinnallisesti. Sitten mentiin jännään ”patsaspuistoon”, jossa oli esillä kuvanveistäjä Einar Jónssonin taidokkaita pronssiveistoksia. Eikka osasi yhdistellä kiehtovalla tavalla ihmisruumiita, kansanjoukkoja, aaltoja ja linnoituksia.

 
Kaupungilla ei juuri näkynyt lintuja – vain kottarainen, punakylkirastas ja haahka huomattiin.

Kiertoajelun jälkeen erosimme muista ja lähdimme valasretkelle. Satamassa tuntui jotenkin oudolta, kunnes tajusimme: ei lainkaan lokkeja! Syynä on esimerkillinen puhtaus, joka täällä tuntuu lävistäneen koko yhteiskunnan. Linnuille ei yksinkertaisesti jätetä mitään syötävää, jolloin ne pysyvät muualla.

 
Alukselle nousi parinkymmenen hengen joukko, etupäässä nuoria – puheensorinasta päätellen ruotsalaisia, norjalaisia, tanskalaisia ja saksalaisia. Elding-yhtiön sievä opas Harpa Magnusdottir kertoi ”merten sulavaliikkeisistä jätkistä”: - We’ll see probably many whales today – the weather is profitable. So, let’s keep your eyes wide open!

 
Varustamo tarjosi meille safarin ajaksi paksut haalarit, jotka olivatkin tarpeeseen. Tuuli puhalsi 4-5 boforin voimalla synnyttäen pieniä vaahtopäitäkin. Näpit ja naama olivat pian kohmeessa, kun etukannella tuijotimme ulappaa. Ympärillä leijaili suulia, myrskylintuja, kajavia ja pari etelänkiislaa. Saarten tunnuslintu lunni oli jo ehtinyt vetäytyä etelämmäs. Kaksi islannintelkkääkin kävi tervehtimässä meitä!

 
Lähes tunnin puksuttelun jälkeen olimme jo parinkymmenen kilometrin päässä rannasta ulapalla, kun Ilkka yhtäkkiä erotti kolmiomaisen evän vilahtavan aallokossa! Samassa kajahti jo Harpan ääni: - Kello yhdessätoista!! Lahtivalas! JEEE!! **)

 
Majesteettinen musta selkä kohosi aika ajoin merestä. Uloshengitysuihku haisi pahalle jopa parin sadan metrin päähän. – That’s why we call them ”Stinky Minky”… they are not used to brush their teeth! (Vertaus on jälkiosaltaan ontuva: lahtivalas on hetula- ei hammasvalas, toim. huom.)

 
Samassa huutoja alkoi sadella muiltakin: - Eleven o’clock! 50 metres ahead! – Quarter to three o’clock! On your right hand… and one more!

 
- Pyöriäisiä! Kolme pientä selkäevää ”pyöri” hauskasti aivan aluksemme editse. – Tuosta ne tosiaan ovat saaneet nimensä! kuului moni nauravan. – Veikeitä veikkoja!

 
Kaartelimme alueella ristiin rastiin ja näimme lahtivalaita ja pyöriäisiäkin vähän väliä joka suunnassa. Yhtäkkiä iso otus hyppäsi korkealle ilmaan aivan edessämme: delfiini!! Ja toinen, kolmas… joka puolella noita hauskoja hammasvalaita, joilla on ystävällinen ilme. Noiden serkkupoikia tai -tyttöjä taputeltiin -92 Punaisella merellä! Hih! Yksi delfiineistä teki huimia kärrynpyöriä kaukana ulapalla aivan omia aikojaan!

 
Olipa hauska retki… näimme yhteensä kymmenkunta lahtivalasta, parikymmentä pyöriäistä ja n. 50 delfiiniä! Ei siitä tullut montaakaan kruunua nokkaa kohti… Paluumatkalla alkoi sataa, mutta se ei enää haitannut yhtään. Ryhävalaat pysyttelivät loppuun asti piilossa – ja se haittasi tietysti vähän.

 
**) Lahtivalas on yleisin valaslaji Islannin vesillä. Nimensä otus on saanut siitä, että sitä lahdataan muita enemmän – se ei siis asusta lahdissa!

 
Satamaan tultuamme yritimme olla katsomatta kolmea valaanpyyntialusta, jotka pahaenteisen hyväkuntoisina kelluivat touveissaan.

 
Söimme eräällä möljällä myöhäislounaan, minkä jälkeen kävelimme kotiin. Ehdin sopivasti hierontaan hotellin kylpylään. Palmikkopäinen ”kuumalähteetär” mätki bussissa istumisesta kipeytyneen selän pehmeäksi tottunein ottein. Samalla kuulin esimerkkejä keväällä purkautuneen Eyjafjallajökull-tulivuoren aiheuttamista harmeista:

- Tuhkaa on vieläkin ilmassa. Pyykki tulee narulla harmaaksi! ***)

 
***) Huhti-toukokuussa 2010 purkautunut Eyjafjallajökull sijaitsee n. 150 km pääkaupungista itään. Hehkuvankuuma laava syöksyi purkauksessa massiivisen jäätikön läpi, mikä synnytti manner-Euroopankin ilmakehään valtavia tuhkapilviä. Tästä aiheutui valtaisa, kuukausia kestänyt kaaos, kun lentokoneiden turbiinien pelättiin vaurioituvan kivituhkapilvessä.

 
Nyt vulkanologit varoittelevat kansakuntia vielä suuremmasta luonnonmullistuksesta: viereinen Katla-vuori on tavannut avata tulisen nielunsa aina joitakin aikoja pienemmän ”siskonsa” perässä…

ke 29.9.

Seikkailu jatkui +10 asteen sateisessa syyssäässä. - Tänään ajetaan bussilla n. 300 km lenkki - ja nähdään yhtä ja toista hiuksianostattavaa! pelotteli opas.

 
Tiedonjyviä riitti tällekin päivälle:

 
- Islannin jäätiköt sulavat nykyvauhdilla 70 vuodessa.

 
- Sammalenpeittämät laavakentät ovat jalankulkijalle petollisia ja äärimmäisen vaikeakulkuisia – jos pakko mennä sinne, niin kannattaa seurata lampaiden polkuja, ettei katko kinttujaan!

 
30 km Reykjavikista kurvasimme Orkuveita-höyryvoimalan pihaan. Modernin rakennuksen toisessa kerroksessa näimme vaikuttavan taulu-multimediaesityksen, jossa elävä pienoismies liikkui luontevasti laitoksen kytkentäkaavion putkia pitkin, valottaen samalla voimalan toimintaperiaatteita: - Vesi lähtee meiltä 90-asteisena ja jäähtyy matkalla kotitalouksiin vain yhdellä asteella. Kierrettyään lämpöpatteristossa se lasketaan mereen 30-asteisena! Jotkut sulattavat sitä ennen vielä autopaikkoja jälkilämmöllä. Ja autonpesuvesi on ilmaista.

 
Ulkona tuoksui lahtivalaalle! - Tällä kertaa se on kyllä rikkilähteiden herkkä aromi, valisti Tuomas.

 
Lisää tarinaa:

 
- Aasa-usko sai n. 1000-luvulla vähitellen väistyä kristinuskon tieltä. Valtavaa tulivuorenpurkausta noihin aikoihin pidettiin puolin ja toisin ”jumalten merkkinä”:

- Kääntykää, onnettomat pakanat! Jumalan viha on noin kauhea vääräuskoisille!

– Kääntykää itse! Tuo oli Thorin tekosia!!

 
Kovassa tuulessa pistäydyimme Skalholt-kirkossa, jonka alttarikuva, sininen ”jää-Kristus” säväytti. Sielunpaimenten nimitaulut vahvistivat jo tietämämme maan tavan: sukunimiä ei käytetä, kaikki ovat ”vain” jonkun poikia (tai tyttäriä): Gśdmund Siegfridsson, Jón Jónsdottir…

 
Islanti valitsi maailmassa ensimmäisenä naisen, Vigdķs Finnbogadóttirin, valtionpäämieheksi vuonna 1980. Ilkka muisteli tälle PK:n riveissä laulamaansa serenadia -80-luvun alussa.

 
Tuomaalla riitti anekdootteja myös Islannin ja Ison Britannian viimeisimmästä turskasodasta (engl. Cod War, isl. Žorskastrķšin) 1975-76. Koko sodassa saatiin kuulemma aikaan vain yksi tulitus. Britit ampuivat tykillä islantilaista rannikkovartiovenettä, mutta kehottivat ensin kohteliaasti sen miehistöä siirtymään alta pois: - Pommitamme kohta ahterianne - voisitteko mitenkään vaivautua siirtämään miehistönne keulaan?

Seuraavaksi olimmekin jo kuuluisalla Geysirillä! Sivistyimme jälleen:

- Geysir on tämän suihkulähteen ikiaikainen nimi. Sana on aikojen saatossa yleistynyt muidenkin höyryä tai vettä sylkevien judanssien yleiskäsitteeksi. Kaikkien geysirien kantaäiti purkautuu vain joitakin kertoja vuodessa, joten sitä emme nyt jääneet odottelemaan. Sen sijaan pienempi Strokkur-niminen geysir purkautui kolme kertaa. Ilmiö alkoi samaan tapaan, kun vettä keitettäessä kattilassa: vedenpinta alkoi kuohua ja nousta, ja lopulta valtava ”vesipallo” ikään kuin räjähti korkealle ilmaan!

 
Sadettakin saatiin vaihteeksi niskaamme, kun jatkoimme matkaa Gullfossiin (Kultainen putous). Eipä tunnu islantilaisilla todellakaan olevan energiasta pulaa, kun tällainen vesimassa (160 000 litraa sekunnissa) saa vielä vapaasti pudota 32 metrin korkeudelta alas kanjoniin! Vaikuttava näky… vain jenkkien Niagara ja Brasilian Iguassu ovat tehneet saman suuruusluokan vaikutuksen. Tuuli oli vaivihkaa yltynyt jo melkoiseksi hiivariksi. Soitin Taatolle ja välitin tunnelmia koti-Suomeen.

 
Sitten oli vuorossa Langjökull-jäätikön lähellä sijaitseva rotkokanjoni Žingvellir, jossa tuhat vuotta sitten kokoontuivat Islannin ensimmäiset ”valtiopäivät” - muinainen käräjäpaikka siis. Kyseessä on yksi maailman suurimmista luonnonnähtävyyksistä, jota kunnioitimme kävelemällä alueella vajaan kilometrin. Ylitimme valtavan hautavajoaman, jossa mannerlaatat liikkuvat poispäin toisistaan 2,5 cm vuosivauhtia. Tulipa sekin ihme koetuksi, että seistiin yhtaikaa Pohjois-Amerikan mannerlaatalla ja kuitenkin maantieteellisesti Euroopassa!

 
Ylittäessämme siltaa matalassa, kirkasvetisessä purossa näkyi liikettä: kumarruimme katsomaan: melkein metrinen nieriä potkiskeli siinä aivan silmiemme edessä! Laulujoutsenet tuntuivat myös viihtyvän näillä vesillä.

 
Raekuuroa pakenimme Hotelli Gullfossiin, jossa meille tarjottiin lounaaksi lohta.

 
Paluumatkalla Eden-matkamuistokaupassa pällisteltiin leikkijääkarhuja ja muuta rihkamaa, muttei ostettu vielä mitään. Punaisen soran alueella laidunsi hevosia ja lampaita.

 
Erään vuolaan kosken partaalla sijaitsevan Alafossin villatehtaan myymälästä sorruin ostamaan söpöt lunnisukat! Ja kun nyt törsäämisen makuun päästiin, niin tuli sitten ostettua maailman luokan hammasharjakin, jossa on mm. ionisoiva kadmium-varsi… hinta ”vain” 20 euroa! Mutta eipä tarvitse käyttöohjeen perusteella enää käyttää vettä purukalustoa siivotessa.

 
Ilta kului hotellin lobbyssa Irish Coffeeta siemaillen ja Hummeripoikien 25-vuotisohjelmaa rakennellen. Sävel syntyi mm. lauluihin Bassoserenadi, Blondin salasana ja Kun isoisä suon osti. Heli tutki hotellin päätteellä seudun geokätköjä.

 
 
to 30.9.

 
- Kautta Thorin! ”Asterix ja Normannien maihinnousu” –albumista tutut viikinkimanaukset siivittävät ensimmäistä torstaitamme (Thorsdag) näissä maisemissa. Viikonpäivien nimien etymologiaa ei yleensä juuri tule ajatelleeksi. Itse ainakaan en olisi heti muistanut, että lauantain nimi juontaa juurensa islanninkielen sanasta laugardagur (= pesupäivä). *)

 
*) Astrologien väite, että viikonpäiviä hallitsee määrätty planeetta, on hyvin perusteltu. Antiikin kansoille salatieteelliset asiat ja niihin liitetyt jumaluustarut olivat tärkeitä. Lauantai on monissa kielissä johdettu Saturnuksen nimestä. Sunnuntai (vrt. Sunday) on auringonpäivä, maanantai (Måndag) taas kuunpäivä. Tiistai (Tirsdag) muistuttaa Tir-sodanjumalasta (roomalaisilla Mars) ja perjantai (Fredag) Kansojen kaunottaresta, Freya-jumalasta (room. Veneris, Venus). Thoria vastaa roomalaisilla Jupiter (Joves). Merkuriukselle omistettu keskiviikko on useissa nykykielissä viikon tylsin nimi.

 
Entinen pääkaupunki, pittoreski Hafnarfjördur nähtiin bussin ikkunoiden läpi, kun sen kautta pyörähdettiin. Tuomas piristi aamu-unista retkuettamme: - TV:n vulkanologin mukaan Hekla purkautuu kuukauden sisällä!

 
Sitten ajettiin Keflavikintietä kohti Krķsuvikia. Matkalla näimme kalankuivatustelineitä. (Suurin osa kapakalasta kulkeutuu täältä Nigeriaan asti). Laavakentän yllä nähtiin yksinäinen ampuhaukka, joka lensi pitkät taipaleet matalalla bussimme suuntaisesti. Tunturihaukka pesii näissä maisemissa myös, joten tarkkailimme laavarinteitä toiveikkaasti… **)

 
**) Kaiken alleen hautaava laavahiekka on Islannille valtava ongelma. Valtio on jo useita vuosia satsannut kammottavan maiseman pelastamiseen kylvämällä sen sekaan alaskanlupiinia ja rantavehnää, joiden juurten toivotaan sitovan maata ja estävän vähitellen soran liikkumisen. Siemenien kylvöön osallistuvat mm. koululaiset suurin joukoin.

 
Pysähdyimme hetkeksi kuvaamaan kymmenen neliökilometrin laajuista ja sadan metrin syvyistä erämaajärveä, jonka mustat, aavemaiset hiekkarannat eivät suorastaan houkuttaneet auringonpalvontaan tai mihinkään muuhunkaan. Suomiko ”karu, kaunis maa”?

 
Vähän ennen seuraavaa päämääräämme Krķsuvikin (Seltśn) lähteitä jalkauduimme moikkaamaan islannihevosia, jotka tulivat uteliaina tarjoamaan turpiaan taputettaviksi. Tulikuumat, rikkiä pulputtavat silmäkkeet haisivat saatanan pahalle, mutta pitihän niitä oppaan mieliksi kotva ”ihastella”. – Älkää sitten poiketko polulta. Tuolla rinteillä voitte nähdä joidenkin itsepäisten uskalikkojen jalanjälkiä… ja hattujakin! Maisema oli kieltämättä kuin jostain Danten ”Helvetin esikartano” –kuvauksista!

 
Kokemuksen jäljiltä olimme ”rikkiviisaita” (vrt. NASA-vierailu -84, jonka päätteeksi olimme nasaviisaita). Käännyimme erämaatielle, jonka pinta muuttui asfaltista mustanpuhuvaksi soraksi vain muutaman kilometrin ajettuamme.

 
- Islannissa ei ole matelijoita eikä sammakkoeläimiä… ei edes jäniksiä. Koko saaren ainoa kookkaampi nisäkäs on naali, luennoi Tuomas partansa takaa.

 
Aurinkoiseen Grindavikiin tullessamme puhe kääntyi jo lintuihinkin: - Lapintiira ja pikkukajava ovat harvinaistuneet. Syynä pidetään pikkutuulenkalakannan mystistä romahdusta, jota tutkivat eivät ole kyenneet vielä selvittämään.

- Ja täällä piti sataa kaatamalla… meteorologit taisivat eilen tarkkailla ihan väärää saarta!

 
Panimme Helin kanssa merkille, että ryhmämme on oudon hiljainen – kukaan ei esittänyt milloinkaan kysymyksiä tai kommentteja Markuksen tarinoihin. Edes siirtolohkareiden syntysaaga ei herättänyt matkakumppaneissamme epäilevää nurinaa: - Saagan mukaan saarella elää sekä ”piiloväkeä” että jättiläisiä. Piiloväki asuu neljännessä ulottuvuudessa vuorten ja kumpareiden seassa. Nuo kivet ovat ”hitaita jättiläisiä”. Ne kiiruhtavat auringon noustessa valoa piiloon, mutta kaikki eivät aina ehdi, jolloin niistä jähmettyy kiviä! 50 vuotta sitten erääseen tiehen tehtiin mutka piiloväen takia…

 
Grindavikissa oli sota-aikana liittoutuneiden varuskunta. Nyt se on 4000 asukkaan unelias, ”laavootettu” kalastajakylä. Ihmettelimme näkymiä myrskyn heittämän veneenhylyn luona, jossa havaittiin kivitasku ja punajalkaviklo. Keskiaallonkorkeus taannoisessa rajuilmassa oli ollut 17 metriä! Näimme myös kaukaa Siperiasta peräisin olevia ajopuita sekä kajavia, meri- ja karimetsoja, iso- ja selkälokkeja…

 
Sininen Laguuni syntyi, kun voimalan työntekijät alkoivat huvikseen pulahdella 38-asteiseen lauhdevesialtaaseen. Vähitellen tajuttiin moisen ilmiön kiinnostavan matkailijoitakin, joten toimintaa laajennettiin - ja tänään kylpyläkeskus on jo yksi Islannin merkittävimmistä turistirysistä. Kauniinsininen kuuma vesi, musta pohjahiekka, valkoista piimössöä naaman ihoa nuorentamaan… siinä menestyksen peruselementit! Kuohujuomaa ja kaljaa sai ostettua uimasiltaan, maksuksi vilautettiin henkilökohtaista ranneketta. Tunnelmaa täydensivät höyrysauna ja hierova vesiputous. Väkeä oli parikolmekymmentä.

 
Sämpylät ja kahvit löydettiin, mutta laguunin geokätkö pysyi piilossa.

Tulomatkalla luulimme, että Keflavik toimi kylmän sodan aikana amerikkalaisten tukikohtana (8000 sotilasta perheineen) – ja se lakkautettiin viitisen vuotta sitten.

 
Hotellille ehdittiin sopivasti. Aikaa jäi puoli tuntia hevosretkelle tälläytymiseen. Ishästar-firman pikkubussi nouti meidät kotioveltamme. Mukana oli kaksi muutakin turistia. Ajoimme Hafnarfjörduriin, jotsa Kinnarin Jussi oli varannut meille ”Lava Tour” -nimisen parituntisen elämyksen.

 
Kumisaappaat jalkaan, kypärä päähän ja eikun moikkaamaan heposia! Ilkka sai

patalaiskan, mutta hauskanvärisen Skuggin, Heli vähän vikurimman Soleyn. Hauskoja ja hyvätapaisia pikku kavioveikkoja, jotka osasivat ravin ja käynnin lisäksi sitä kuuluisaa tölttiäkin, jolloin ratsun selkä ei hytky yhtään!

 
Puolipilvinen keli saatteli seitsemän ratsukkoa matkaan. Oli mahtavaa jolkotella erämaassa! Viheltelin ”Virginialaisen” E-molli-teemaa ja murahtelin ylilentäneille punakylkirastaille ”howdy”. Veronica-opas kehui issikkani tölttiä! Välillä se intoutui ravaamaankin, mutta oikean cowboyn tapaan pysyin kyydissä. Kun Skuggi alkoi velttoilla, tyttö neuvoi: – Potki sitä enemmän… Ja purista polvilla! Piiskaa! Mutta enhän minä hennonut sitä paljon mätkiä – käskin vain suomeksi ”ryhdistäytyä” aina välillä.

 
Annoin mielen levätä yksinkertaisessa, mutta riipaisevankauniissa maisemassa. Variksenmarjan, puolukan ja vaivaiskoivun luoma maaruska oli parhaimmillaan.

 
Retken puolivälissä nousimme satulasta ja annoimme otustenkin levätä ja syödä ruohoa.

 
Kotimatkalla alkoi sataa, mutta sitä tuskin huomasi. Muistoksi ratsastuspäivästä saimme ”viralliset” diplomitkin.

 
Illalla käveltiin pari kilometriä keskustaan. Viihtyisä city – vaikka kävelykadulla olikin vähän liikaa leikkijääkarhuja. Äijä-jaffa-joo-kulli -krääsää myytiin joka puolella, myös Joulupukin myymälässä. Eivät olleet sentään vielä varastaneet Ilkan ”tuhka-aukko” -sanaleikkiä: missään ei myyty T-paitoja ASH-HOLE –tekstillä…

 
Kaupungin keskuslammella pulikoi sorsia, hanhia, joutsenia, tukkakoskeloita ja –sotkia. Ekki (ei) virta-alleja. (Islanti on Euroopan ainoa paikka tavata niitä).

 
Heli löysi kaksikin geokätköä (kaksihaaraisesta pihlajasta ja hautausmaata vastapäisen aidan raosta). Ilkka keksi liikeidean täkäläisille hautausurakoitsijoille: - Joka toiseen muistokiveen voisi robotti jo valmiiksi kovertaa ”DOTTIR”-sanan.

 
Herkullinen pastaillallinen syötiin Caruso-nimisessä kodikkaassa trattoriassa. Ystävälliset tarjoilijat opettivat meille islanninkielen ääntämystä: - Taidatte olla suomalaisia? Lausutte l-kirjainta niin hauskasti… Helille katettiin pitkävartinen lusikka Ilkan jäätelöannoksen ”verottamista” varten!

 
Takaisin hotellille dallailtiin 7 asteen viileydessä. Äänekästä nuorisoa ilakoi kaduilla.

 
Pakkauspuuhissa Heli otti perinteiseen gtapaan yleisönsä: - Hei, mulla oli villasukat sekunti sitten käsissäni! Missä ne nyt on?! – Ööö… olisko jaloissa, yritin auttaa.

pe 1.10.

 
Herätys 4.15. ja kentälle. Hummerheimissa kuukausi sitten riehunut puuntuhooja olisi halunnut pyytää henkilökohtaisesti anteeksi hölmöilyjään, mutta aikataulu ei nyt antanut periksi tapaamiselle. *)

 
Jo 30 maata koluttu Helin kanssa! Ilkan Euroopan-listasta puuttuu nyt enää Moldovia, Romania ja Andorra!

*) Islantilaisten jazz-muusikoiden syyskuinen Porkkalan-leiri päättyi ikävissä merkeissä: kaksi rantamäntyä oli kirveellä ja sahalla rusikoitu huonoon kuntoon. Puuttoman kansan nuoriso oli ilmeisesti yrittänyt lämmittää kännipäissään yöllä saunaa…