Harrastukset > Seikkailija ja maailmanmatkaaja > Esiintymismatkat > Kilven kuoro Italiassa -10

Seikkailija ja maailmanmatkaaja

KILVEN KUORO VENETSIASSA 28.4. - 2.5.2010

Täytyy tunnustaa, että liityin Kilven kuoroon etupäässä sosiaalisista syistä. Demenante-ajoista tuli keväällä kuluneeksi jo seitsemän vuotta, ja elämään oli muodostunut “sekakuoron mentävä aukko”. Kuukauden mittaiseksi jäänyt pistäytyminen äärimmäisen kunnianhimoisessa Kampin laulussa vahvisti mielikuviani siitä, ettei laulajaporukan taiteellinen taso ole minulle enää se tärkein kriteeri pidemmän aikavälin viihtyvyyttä ajatellen. Kyllä kuorossa pitää olla myös elämää ja raadollista inhimillisyyttä!
Heti ensimmäisissä harjoituksissa kuulin kuoron olevan lähdössä Venetsia in Musica –kilpailuihin parin kuukauden päästä. Kuoronjohtaja Hanna Remes suostui hetken pohdittuaan mahduttamaan minut mukaan matkakokoonpanoon, joten motiivia käydä viikottaisissa treeneissä alkoi löytyä. Kisassa tuli osata ulkoa koko ohjelmisto:

Bartolucci: Exsultate Deo
da Venosa: Cor mio deh
Gabrieli: Plaudite omnis terra
Kuula: Siell’ on kauan jo kukkineet omenapuut

Viimeiset kymmenen päivää jouduimme jännittämään tosissamme matkan toteutumista: Islannissa purkautunut tulivuori Eyjafjallajökull sylkäisi Euroopan ylle sellaisen tuhkapilven, että mantereen koko ilmailuliikenne keskeytettiin moneksi päiväksi! Lopullinen varmuus lentoluvasta saatiin vasta lähtöaamuna.

28.4.

Teekkarilakki pukupussiin ja kentälle! Vapusta ulkomailla oli jo kokemusta. Huomasin miettiväni terminaalissa, saakohan tässä kuorossa laulaa teekkarilauluja (vrt. KYL in America -83).

Lufthansalla Frankfurtin kautta Venetsiaan, josta bussilla vajaan tunnin matka Lido di Jesolon aurinkorannoille. Majoituimme kolmen tähden Colomboon, jossa jaoin huoneen Koskisen Hannun ja Pietiläisen Jyrkin kanssa.

Tervetulotilaisuuteen suureen urheiluhalliin kokoontui parisenkymmentä kuoroa ympäri maailmaa, kaukaisimmat Kiinasta ja Singaporesta asti. Venäläinen juontajakaunotar esitteli kisaorganisaation sekä tuomariston edustajat, minkä jälkeen kuultiin singaporelaisen lapsikuoron, kroaattien sekakuoron, Seinäjoen Lauluflikkojen ja venäläisen tyttökuoron esityksiä. Viime mainittu porukka teki vaikutuksen puhtaalla ja sotilaallisen tarkalla laulullaan.

29.4.

Lämpötila alkoi jo aamulla kohota hellelukemiin, mikä johdatti askelet 11 kilometrin mittaiselle hiekkarannalle. Turistikauden alkuun oli vielä pari viikkoa, joten biitsi oli autio.

Kilpailun järjestäjät olivat valinneet kisaestradiksi jostain syystä helvetin kaikuisan kirkon (jos nyt kirkosta voi moista ilmaisua käyttää)! Huomasimme meitä ennen esiintyneiden suorituksista, ettei forteilla juuri kannata brassailla.

Omalla vuorollamme yritimme urheasti pitää kiinni annetuista sävellajeista, mutta laulajien sekajärjestyksestä johtuen emme siinä aivan onnistuneet. Kuoronjohtajakaan ei voinut esityksessä tilannetta juuri korjata, kun esim. sopraanoita oli ripoteltu sinne tänne muiden joukkoon. Kilven kuoro lauloi alussa arantuntuisesti, ja muutamia harmittavia virheitä kuului joka stemmassa. Cor mio oli mennä jopa poikki, mutta pysyi kuitenkin loppuun saakka joten kuten kasassa. Omenapuiden pianissimot sentään soivat paikoitellen kauniisti.

Karonkkaa viriteltiin oman hotellimme ravintelissa, jossa illastivat pahaksi onneksi myös samassa talossa asuvat tuomarit. Niinpä Hanna katkaisi pöytälaulut alkuunsa, “jottei jury vain saa meistä huonoa (lue: oikeata) kuvaa!” Ilta oli mennä aika lailla penkin alle, kunnes joku keksi, että voitaisiin siirtyä erilliseen kuistitilaan lauleskelemaan. Vähitellen ilo pääsikin valloilleen, ja kuoro esitteli itsestään myös kepeämmän puolensa.

Loppuillasta estradille kapusi tuore matkakvartettimme Tuhka-aukko (Reijo Ronkainen, Hannu Koskinen, Jyrki Pietiläinen, Ilkka Aaltonen), joka esitti juhlakansalle koko kolmen laulun mittaisen repertuaarinsa: – Islannin tuhkapilveen repesi onneksemme lentokoneen mentävä aukko, mikä mahdollisti osallistumisemme kisaan. Tästä vaikuttuneina ristimme kokoonpanomme Tuhka-aukko –kvartetiksi. Kansainvälisillä keikoilla esiinnymme nimellä “The Ash Hole Quartet”...

Lauloimme kappaleet Silmäni odottavat minua, 15-vuotiaana ja Under himlen så blå och skön, joista viimeisen omistimme Hannalle. Serenadin päätteeksi puheenjohtaja Koskinen ojensi liikuttuneelle johtajallemme soittokellolla ja grappapullolla varustetun kävelykepin: - Tästä kellosta saa puhtaan H-mollin – vaikka kesken Kerubi-veisua. Kepillä ylettyy myös mätkimään jopa takarivin bassoja. Grappapullosta löytyy lohtua, jos säveltasot eivät näilläkään keinoilla pysy.

Sitsissä esiintyi myös puolirietas naiskokoonpano Amalia, joka lienee saanut nuottinsa Dominanten 90-luvun legendaariselta Resisters-kokoonpanolta – ohjelmistossa oli paljon Järveläisen Hannan tuttuja sovituksia M.A. Nummisen renkutuksiin.

Pikkutuntien ohjelmasta vastasi lähes yksin virolaisvahvistuksemme Guido, joka yritti epätoivoisesti juurruttaa kuoroon halausperinnettä.

30.4.

Vappuaattoa juhlistaaksemme päätimme lähteä bussilla Venetsiaan! Teekkarihengessä vaihdoimme pysäkin vieressä olleiden puistonpenkkien “VERNISE FRESCA” -varoituskylttien *) paikkoja – mutta ainoa ansaan langennut “viaton ohikulkija” oli Jyrki.

Bussissa viidentoista hengen joukkomme herätti huomiota jo alkumetreillä, kun istumapaikkoja ei tahtonut riittää kaikille: - La donna e’ gravida! lauloimme – ja johan pomppasi eräs kentelmanni pystyyn luovuttaen paikkansa Leenalle. Tämä heitti laulajiin päin murhaavia katseita.

*) = VASTAMAALATTU

Punta Sabbionilla nousimme Burano-nimiseen moottorialukseen, jolla taitoimme matkaa vielä toiset kolme varttia kohti Maailman Uppoavaa Turistirysää. Laiturille päästyämme leidit singahtivat omille teilleen, ja me loput (Tuhka-aukko + pastori Markus) aloimme etsiskellä ensimmäistä olutpaikkaa. Pyhän Markuksen torilla kalja olisi maksanut 15 euroa, joten työnnyimme hieman syvemmälle sivukanavien uumeniin. Vilkaisimme sivusilmällä päänähtävyydet Dogen palatsin ja Huokausten sillan ja keskityimme pastapaikan antimiin. Toiselle niistä lauloimme Kevätlaulun, Kristallenin ja Sua tervehdinin. Tunnustusta tuli ohikulkijoiltakin.

Sitten huristelimme vaporetto-kyydillä puoli tuntia Lidon kuuluisalle turistisaarelle, josta perimätiedon mukaan olisi 1800-luvulla alkanut koko Etelän matkailu -niminen harrastus. Patikoimme hiljaisen saaren ympäri, söimme pizzat ja palasimme mantereelle.

Ennen iltavelvoitteita huuhdoimme alas vielä yhdet birrat ja Caffe correttat (= pelkkää grappaa) pikku trattoriassa, josta löytyi myös piano. Se inspiroi Ilkan esittämään kappaleen Venetsian korni vaali:

Huomenna mennään Venetsiaan, Venetsiaan, Venetsiaan,?
huomenna mennään Venetsiaan koko päiväksi.?
Lähdetään vaan, vaan, vaan?tuulettamaan, -maan, -maan?
ja toipumaan, -maan kisasta saapasmaan.

Gondoli ahtaassa kanavassa?
veneeristä tautia vastustamassa
-?mahtava mela on turpoamassa?
kourassa Antonion.?
Lähdetään vaan...

Turisteja tsekkaa apostoli Markus,
kauan on maannut vanhassa arkuss’:?
- Löytyykö tarpeeksi lahjetta farkuss’??
muuten ei pääse kirkkoon!?
Lähdetään vaan...

Venetsia on nähty ja käyty -?
maksassa tuntuu, että on käyty.?
Ihme on, jos kohta ei täyty?
mitta, rakko ja pää.?
Lähdetään vaan...


Tarjoilijoille vetäistiin vielä Uinahda sä vieno, minkä jälkeen siirryimme Basilika Maria Gloriosa dei Frari –katedraaliin, jossa konsertoivat vuorollaan Slovenian kuoro, ruotsalainen motettikuoro, Tromssan Yliopiston kuoro ja me. Kolme ensin mainittua esittivät sangen korkeatasoista kuoromusiikkia, erityisesti turskien tavattoman puhtaat tulkinnat säväyttivät! Yhden kappaleen ajaksi kuorolaiset levittäytyivät kirkkosaliin ympyrämuotoon viiden metrin välein, jolloin jokainen yksittäinen laulaja kuulosti ammattisolistilta. Omalle kohdalleni sattui alttotyttö, jonka herkkääkin herkempää nyansointia oli ilo seurata!

Kilven kuoro esitti B-ohjelmansa, jossa liian vähälle harjoittelulle jääneet Bachin Koraalit, Mendelssohnin Jauchzet dem Herren ja Arhangelskin Kerubiveisu jäivät valovuosia jälkeen muiden tasosta. Viimeisen kappaleen sävellaji laski heti alkutahdeilta kuin sen kuuluisan lehmän häntä, eikä sen korjaamiseksi ollut tehtävissä mitään.

Keikan jälkeen jäin vaihtamaan ajatuksia norjalaiskuoron kahden suomalaisopiskelijan kanssa - sillä seurauksella että olin myöhästyä paluukuljetuksesta.

Jesolossa suunnistimme yöpalalle läheiseen ”pikaruokapaikkaan”, jossa mm. Sari, Yvve ja yksi kuoron monilukuisista Leenoista kestivät yllättävän hyvin mieskuorohuumoria.

1.5.

Työn päivää juhlittiin biitsillä + 28 asteen helteessä! Taiteilija Pietiläisen kanssa juotiin kaljaa sekä perehdyttiin Molvanian, ”Itä-Euroopan unohdetun helmen” historiaan ja turismiin. Adrianmeressäkin käytiin kastautumassa. Muilta osin rantaelämä oli lähinnä kaupustelijoiden kiusaamista (- Jeesjees, ostan koko Rolex-varastosi! Käyhän visa?) ja Canal Granden *) lukemista.

*) Tässä Raittilan kuuluisassa teoksessa suomalainen insinööriporukka tulee EU-projektin nimissä pelastamaan vuonna 421 perustettua Venetsiaa mereen vajoamiselta, mutta törmää ylipääsemättömään byrokratiaan ja viranomaisten velttouteen.

Iltapäivällä Hannu kävi kuulemassa kilpailutulokset: sarjamme kaikki muut viisi kuoroa saivat vielä esiintyä loppugaalassa, mutta meidät ohjattiin tylysti katsomon puolelle. Kunniakas viimeinen sija siis! Saavutimme ”kymmenennen tason hopeamitalin” ja jäimme 0,6 pistettä kultatasosta. Toiset pitivät tulosta realistisena, toiset pettyivät rankasti.

Palkintojenjakotilaisuus pidettiin samalla hallilla kuin tulomuodollisuudet. Kunkin sarjan voittajat saivat esiintyä, jopa sarjansa ainoana kilpaillut Ö-luokan ranskalainen mieskuoro ja kroatialainen vaisuhko septetti. Meidän sarjamme (serie B) voittajaksi julistettiin koreografiallaan häikäissyt Singaporen nuorisokuoro, kakkoseksi tromssalaiset ja kolmansiksi ruotsalaiset. Seuraavat sijat menivät Sloveniaan, Kroatiaan ja Suomeen.

Tilaisuuden pitkittämiseksi järjestäjät keksivät ”pakottaa” jenkkituomarin soittamaan pianolla yleisön toivekappaleita! – Mutta älkää toivoko oman maanne tuntemattomia kansanlauluja, koska niitä maestro ei välttämättä osaa, toivoi juontaja. No, lopulta huutojen joukosta poimittiin New York New York ja Misty, joiden jazzahtavia tulkintoja mies sitten jaksoi kilkutella yli puoli tuntia! Aloimme jo hermostua mm. karonkkapaikkamme pöytävarausten vuoksi.

Parhaan johtajan palkinto meni Norjan Ragnar Rasmussenille. Kun venäläinen tyttökuoro lopulta julistettiin koko kisojen Grand Prix -voittajaksi, katsoimme tilaisuuden päättyneeksi ja riensimme selvittämään, onko meillä enää karonkkapaikkaa. Myöhästyimme sovitusta takarajasta parikymmentä minuuttia – vain todetaksemme, että pöytämme oli jo annettu pois! Ei siinä muu auttanut kuin hajaantua eri puolille kylää etsimään iltapalaa...

Illalla 22.30 kokoonnuimme sitten hotellille pitämään kritiikkipalaveria. Kiivassanainen parituntinen väsytti porukan, ja useimmat menivätkin Hannan loppusanojen jälkeen suoraan nukkumaan. Sisukkaimmat jäivät vielä vääntämään kättä kultamitalirajasta, hajaryhmityksen mielekkyydestä, terssien puhtaudesta, ryhmäkurista ja vaikka mistä...

2.5.

Lähtöpäivä valkeni sateisena - kuin tilauksesta! Kuorolaiset puivat kisamatkan tapahtumia pienryhmissä. Tulevaisuuttakin pohdittiin. Itsekin sain kuoron syvistä riveistä vastattavakseni mielenkiintoisen kysymyksen: - Miten aiot jatkossa toimia tilanteessa, jossa kaikki muut laulavat jo väärässä sävellajissa?

Lentoasemalla luki Le Mondea hurmaava olento, jolla oli valikoiva huumorintaju.