Harrastukset > Seikkailija ja maailmanmatkaaja > Yksityiset seikkailut > Liettua 2005

Seikkailija ja maailmanmatkaaja

ILO ILMAN VILNAA ON TEESKENTELYÄ –
MARTTAKERHOMATKA LIETTUAAN!

Pääsiäinen 2005 vaikutti etukäteen tavanomaisen tylsältä, joten otin hetken mielijohteesta puhelimen käteen ja varasin Matkapojilta lipun Riikan-Vilnan –kiertomatkalle.

to 24.3.

Ensimmäinen yö kului mukavasti (lue: helvetillisessä diskojytkeessä) “Viking Rosellalla” Tallinnan satamassa.

pe 25.3.

Vello-niminen virolaisbussikuski kyyditsi 45 hengen seurueen sitten Via Balticaa etelään. Muuttolintuja katsellessa matka taittui mukavasti: mustavariksia, kiuruja, kottaraisia, sepel- ja uuttukyyhkyjä, laulujoutsenia... ei vielä petolintuja, vaikka kevätpäiväntasauskin sattui tähän viikonloppuun.

Olin juuri täyttänyt 48 vuotta, mutta olin silti retkikunnan nuorimmasta päästä. Suurin osa matkakumppaneista oli niitä suomalaisia “perusmarttakerholaisia” – takana istuva äiti ja tytär (n. 55 ja 75 v.) Seinäjoelta riitelivät siihen malliin, ettei muuta huvitusta tarvittukaan: – Jonset äiti kohta laita sitä kampaa pois, ni mää kiataasen...

Ensimmäisen päivän aikana ajettiin kahden rajan yli suoraan Vilnaan saakka. Latvian puolella kuski yritti epätoivoisesti löytää ruokapaikkaa, mutta kehnolla menestyksellä: milloin paikat oli kiinni, milloin ryhmämme oli liian iso... Opasta Matkapoikien pakettiin ei kuulunut, joten homma vaikutti välillä melko epätoivoiselta, kun kukaan ei tiennyt mistään mitään – ja mikä pahinta: kukaan ei ikinä kertonut meille matkalaisille mitään, ei edes tauon syytä tai kestoa, jos vaikka pysähdyttiin hetkeksi johonkin! Lopulta eräs sutki Seppo-isäntä alkoi sitten ansiokkaasti toimia “itseoppineena” matkanjohtajana... Saimme kuulla tämän maailmankansalaisen kokemuksista eri maissa jo vähän liikaakin.

Lopulta löydettiin vanha hansakaupunki ja Reval Hotel Lietuva. Uutuuttaan hohtava ja tasokas läävä! Fasiliteetit ovat todellakin muuttuneet neuvostoajoista.

Eka ilta meni lähinnä hotellin 22. kerroksen Skybaaria ihmetellessä. Telkkarista tuli rock-klassikoita ja suomalaiskanavalta Uutisvuodon uusi versio... hohhoijaa!

la 26.3.

Mahtava aamiaispöytä! Kun kaikkia mahdollisia herkkuja ahtaa sisäänsä päivän alkajaisiksi, ei lounaalle ja iltapäivävälipalalle ole suurta tarvetta.

Hotellin oppaasta löytyi KGB-museo, joten sutena sinne. Puiston laidalla n. kilometrin kävelymatkan päässä sijainnut jäänne neuvostoajoilta oli karmaiseva: suuren kivitalon ulkoseiniin oli kaiverrettu kymmenittäin KGB:n vainojen ja mielivallan uhrien nimiä. Sisätilat saivatkin sitten sisuskalut kääntymään melkein ympäri – karuakin karummat kuulustelukopit ja vankisellit oli jätetty sellaiseen kuntoon, johon ne 70-luvulla olivat jääneet. Ankeita yksityiskohtia riitti: neliömetrin ensipidätyskomerot, patjoilla pehmustettu ja äänieristetty kidutuskoppi seinällä roikkuvine pakkopaitoineen, kylmävesihuoneet LP-levyn kokoisine seisontasaarekkeineen...

Yllättäin tapasin täällä Karakallion lentopallokentiltä tutun naisen (nimeä en ole varmaan koskaan edes kuullut), joka oli miehineen myös ottanut viime hetken Liettuan-matkan! Muutama sana vaihdettiin ihmisen julmuudesta.

Museon jälkeen käppäilyä kaupungilla. Torilta löytyi hienoja maisemaminiatyyreja, joita ostin neljä kappaletta matkamuistoksi.

Illallinen tunnelmallisessa kellariravintolassa, jossa ei juuri muita asiakkaita tarvinnut katsella.

su 27.3.

Aamiainen jäi väliin, kun bussi lähtikin yllättäin jo tuntui aiemmin kuin luulin!

Matka kohti Riikaa sujui Haakanan Jukalta lainattua I. Remeksen “Hiroshiman porttia” lueskellessa. Aurinko paistoi täydeltä terältä ja kevät eteni kovaa vauhtia. Taukopaikka, pikkukaupunki Panevezys löytyi 140 km ajon jälkeen.

Tutun hotelliketjun Reval Hotel Latvija otti meidät vastaan yhtä ystävällisesti kuin liettualaiskollegansa. Hotelli sijaitsi aivan ydinkeskustassa joen ja puiston tuntumassa, joten siitä oli mukava tehdä tutkimusretkiä kaupungille. Riika oli Vilnaa “loisteliaampi” ja paremmin entisöidyssä kunnossa – länsirahaa paikkojen laitteluun tuntuu löytyneen täällä enemmän. Muistelin edellisiä Riikan-reissuja: PK –82, Demenante –00 ja Hummeripoikien erektiohäiriökeikka –03.

Elokuvan “Pieni suklaapuoti” näköispainoksesta sai hyvää kaakaota ja mitä mielikuvituksellisimpia suklaaesineitä!

Illallinen (Pasta carbonaraa ja varrasta) tasokkaassa tavernassa, jossa mielikuvia herätti minihameinen tarjoilijatyttö sekä naapuripöydän äänekäs italialais-latvialainen pariskunta. Mietin, miten onnistuisi maksamatta livahtaminen, mutta jätin ajatusasteelle...

ma 28.3.

Lähtö kohti Tallinnaa klo 9.00. Bussikuski oli varannut Pärnun ulkopuolelta lounaspaikan sen kummemmin porukan haluja vahvistamatta, mikä aiheutti pahan konfliktin seurueessa! Tukevan hotelliaamiaisen jälkeen kellään ei ymmärrettävästi ollut nälkä vielä klo 11.00, jolloin pöydän oli määrä olla katettu “Ahven”-nimisessä majatalossa. Taisi olla bussikuskin sukulaisia – sen verran innokkaasti hän meitä sinne oli nyt viemässä. Poliisilla ja maastapoistumiskiellollakin meitä jo uhkailtiin ennen kuin taivuimme ja suostuimme pitkin hampain maksamaan kympin lounaasta.

No, maha vieläkin täydempänä lipsuteltiin sitten Tallinnaan, jossa piti vielä sietää hitonmoista tungosta ennen kotiin pääsyä.

Mutta tulipa maratontaulukkoon 112. maa!