Harrastukset > Seikkailija ja maailmanmatkaaja > Yksityiset seikkailut > Thaimaa 2005

Seikkailija ja maailmanmatkaaja

PUKKI PARATIISISSA –05

Edellisvuotinen Japanin pukkimatkani olisi toistunut samoin kuvioin, jos olisin vastannut myöntävästi tehtyyn tarjoukseen. Mutta koska yksi pääperiaatteistani kuuluu “kohti uusia seikkailuja”, kallistuin tällä kertaa “pääpukki” Pakkasen Timon vaihtoehtoiseen houkutukseen – ja päätin lähteä Bangkokiin!

Kaksiviikkoiseksi kaavailtu reissu jakautuisi alustavasti kahteen 4-5 päivän rupeamaan, joiden väliin jäisi vähän vapaatakin aikaa. Ensimmäiset esiintymiset olisivat Finnairin intressissä olevien hotellien jouluvalojen sytytysjuhlia ja suurlähetystön hyväntekeväisyystilaisuuksia, jälkimmäiset kiertelyä tavaratalojätti Centralin eri toimipisteissä.

Tapasin ennen matkaa helsinkiläisessä thai-ravintolassa Pakkasen K.H.P.V. –veljeskuntakavereita, kolme herrasmiestä, jotka kaikki viettävät nykyään aikaansa enemmän tai vähemmän Thaimaassa: juristi Antti Sorjonen, eläkkeellä oleva ortopedi Antti Eskola sekä Thai-Finnish Kauppakamarin presidentti Mikko Savilaakso. Tapaamisen tarkoitus lienee ollut tunnustella yhteistyömahdollisuuksia tuleviakin vuosia silmällä pitäen. Jo tässä vaiheessa kävi ilmi, ettei kellään ollut selkeätä kuvaa tulevista aktiviteeteista – eikä varsinkaan siitä, kuka lystin maksaa!

Järjestelyt ja kontaktit eivät uudessa kohdemaassa toimineet vielä kitkattomasti, ja koko matka olikin tyssätä heti alkuunsa – vain kaksi päivää ennen sovittua ja jo varattua lentoa! Paikallinen kontaktihenkilö Norman Pajasalmi teki viime hetkellä oharin – ilmeisesti yrittäessään koordinoida kahden eri pukin esiintymisiä – ja ilmoitti Sorjosen kautta, ettei meikäläisen palveluja tarvittaisikaan!

Koska Finnarin Kaukoidän toimintojen uusi johtaja Markku Oravainen osoittautui vanhaksi tutuksi takavuosilta (ks. Hummeripoikien keikka Pacific Airlines Travel Bureau –94) sekä meilien perusteella muutenkin pelimieheksi, päätin ottaa pienen riskin ja lähteä matkaan joka tapauksessa! Kyllä asiat jollain lailla aina järjestyisivät...

Lähtiessäni kentälle tiistaina 13. joulukuuta tiedossa olivat seuraavat faktat:

1) Finnair huolehtisi matka- ja asumiskuluista
2) Central-tavaratalon “Central Kids Club” maksaa viimeisen viikon esiintymisistä reilun korvauksen
3) Ensimmäisten 4 päivän keikat tekisin näillä näkymin “omaan piikkiini” (lue: korvaukseksi matkoista ja majoituksista)

Ensimmäinen positiivinen yllätys kohtasi jo koneessa: pääsin Business Class –osastoon kakkosriville! Kylläpä oli mahtavat jalkatilat – ja palvelu pelasi! Kuohujuomalasi tyrkättiin käteen jo ennen kun ehdin asettautua paikoilleni. Stuertti oli muutenkin mukava – kyseli vähän väliä, onko kaikki hyvin ja mitä vielä voisi kenties tehdä hyväkseni.

Liikkeelle päästiin aikataulun mukaisesti klo 17.00. Remeksen jännäri “Itäveri” ja elokuva sinkkunaisen seikkailuista nukuttivat sopivasti.

Välilaskuttoman lennon aikana ehti muistella edellistä Thaimaan-matkaa –97, jolloin ihmeteltiin Helin kanssa Phuketin maisemia ja koralliriuttoja viikon ajan. Siltä reissulta tuttu sukelluskoulun vetäjä Harry Holland selvisi perheineen nipin napin viime vuoden tsunamista, ja hänen pojastaan Jani Hollandista tuli suuri sankari, kun hän järjesteli sähköpostitse katastrofin tiedotusta Suomeen päin.

Lento kesti kymmenisen tuntia. Viiden tunnin aikaerosta johtuen olin siten perillä Bangkokissa sopivasti aamutuimaan. Vastaanottokomiteaa ei aluksi näkynyt missään, mutta puolisen tuntia pällisteltyäni Oravainen lopulta soitti kännykkääni ja koordinoi sihteerinsä luokseni. Kirkkaanpunaisiin pukeutunut Khun Fang (oikealta nimeltään Ms. Nantiya Wongrojaree, täällä kaikilla on käytössä lempinimet käytännön syistä!) oli tuollainen siro, nukkemainen ilmestys, tyypillisen thai-naisen prototyyppi. Hän pyyteli kovasti anteeksi myöhästymistään, joka johtui kuulemma liikenteestä.

Eskolan Anttikin soitteli ja tarjoutui tulemaan vastaan, mutta sovittiin tapaaminen hotellille.

Matka kentältä hotellille kesti kolmisen varttia, jona aikana ihmettelin kymmenmiljoonaisen “pikkukaupungin” infrastruktuuria. Ensi vaikutelmaa kuvaavat parhaiten ehkä sanat “häkellyttävän moderni”, “kaaosmainen liikennekäyttäytyminen” ja “länsimaisten tavaramerkkien runsaus valomainoksissa”.

Sheraton Grande Sukhumvit (*****) sijaitsi aivan ydinkeskustassa, massiivisten pilvenpiirtäjien keskellä. Loistoluokan läävä, huoneessakin sekä suihku että kylpyamme!
Pikaisen majoittumisen jälkeen sitten Antin kanssa lounaalle lähikorttelin terassibaariin. Jotain tulista thairuokaa syötiin, en saanut oikein selvää, mitä. Antti antoi minulle paikallisen teleyhtiön SIM-kortin, jolla puhelut Suomeen olisivat monta kertaa edullisempia. En kuitenkaan sitä käyttänyt, koska halusin olla ennen kaikkea tavoitettavissa omasta numerostani.

Iltapäivä kului velttoillessa ja olosuhteisiin totutellessa.

Illalla klo 18.00 olikin sitten jo aika vetää pukintamineet ylle ja laskeutua hissillä hotellin ala-aulaan, jossa suurlähettiläs Lars Bäckström itävaltalaisine Brigitte-vaimoineen ja Markku Oravainen Kissu-vaimoineen ottivat Korvatunturin isännän sydämellisesti vastaan.

Viitisenkymmentä VIP-vierasta oli saapunut tilaisuuteen, jossa Finnairin Suomesta lennättämään kuuseen kytkettiin seremonian huipennukseksi jouluvalot. Pukin osuus tässä puoli tuntia kestäneessä juhlassa jäi vähäiseksi – parit joulumurahdukset oikealle ja vasemmalle.

Kävin vaihtamassa siviilit päälle ja liityin muiden joukkoon illallispöytään. Aluksi istuin Fangin ja kumppaneiden kanssa sivupöydässä, mutta hivuttauduin jossain vaiheessa jututtamaan johtajia. Markun kanssa muisteltiin 10 vuoden takaisia Astoria-salin kokemuksia ja tunnusteltiin mahdollisuuksia lennättää koko kvartetti tänne parin vuoden päästä! Myös Villa Hummerheim kiinnosti kaikkia kovasti. Rouva suurlähettiläs kunnostautui pitkien tarinoiden kertojana...

To 15.12.

Kymmeneltä aamulla oli vuorossa vierailu Chulalongkornissa, lasten syöpäsairaalassa. Suurlähettiläspariskunta toimi pukin eskorteeraajina, kun jaoin n. 250 pikkupotilaalle paketteja. “Oikean joulupukin” yllättävällä vierailulla oli valtaisa vaikutus sekä lasten että hoitohenkilökunnan keskuudessa. Monet parantumattomasti sairaat pienokaiset kohottivat päitään ja käsiään pukkia ja lahjoja kohti, vaikka heidän elämässään ei juuri muita valopilkkuja ole tainnut vähään aikaan olla. Tunnelma oli sanoinkuvaamaton.

Osasto osastolta edettiin, jokaiselle lapselle yritin jotain kaunista ja lohduttavaa sanoa. Henkilökunnan edustajat tulkkasivat minkä osasivat, mutta kyllä pukkikin solkkasi thaita jo jonkin verran: Sawadeekap... Sook sun wan Christmas... Kopkunkap...!

Kaikkiin huoneisiin ei päästetty muita kuin joulupukki – eikä parille viimeiselle osastolle edes pukkia. Oven suusta vain yhteinen tervehdys ja lahjat hoitajille... Täytyy myöntää, että paksun maskin takana oli hyväntahdonlähettiläälläkin välillä kyyneleet silmänurkissa.

Klo 14.00 oli vuorossa Westin Hotel ja vastaava jouluvalojen sytystystilaisuus kuin eilen illalla.

Illalla klo 18.30 tapasin suomalaisen yhteistyökumppanini, Tapahtumantekijät Oy:n Pekka Koivusen perheen vaihto-oppilaan, parikymppisen Kuntidan! Olimme sopineet Pekan kanssa, että tyttö saa häneltä ohjeet saapua hotellini ala-aulaan ja ilmoittautua siellä näkemälleen “punapukuiselle henkilölle” sanoin “Hei, olen Ida!”

Annoin yllättyneelle neitokaiselle kasan lahjoja ja kerroin terveiset Noormarkun-perheeltä. Täydestä meni – pikaisen vaatteidenvaihdon jälkeen kävimme vielä yhdessä jääkahvilla parin korttelin päässä. Tytön mukana olivat n. kymmenkesäinen pikkusisko ja hieman varttuneempi naishenkilö. Ida puhui uskomattoman virheetöntä suomea – ollakseen viettänyt maassamme vain vuoden!

Pe 16.12.

Muutto Holiday Inniin (****-). Veltto käsisuihku lasikopissa, ei ammetta!
Klo 14.00 haastattelu Bangkok Postiin. Reportterityttö ei ollut millään uskoa, että joulupukki on “syntynyt joulupukiksi”! Hän penäsi koko ajan tietoa siitä, miten pukiksi tullaan, kauanko koulutus kestää jne. Sain melko pitkään ylläpidettyä illuusiota aidosta Korvatunturin pukista, joka ei välttämättä n. 350-vuotiaana enää itsekään muista omaa historiaansa.

Amerikkalainen feikkipukki sai haastattelussa kylmää kyytiä: pukki ei todellakaan asu Pohjoisnavalla (eihän siellä ole edes maata!), tekonaura “HO-HO-HO” tai ahtaudu ihmisten savupiippuihin. Eikä tunge jääkiekkopeliä sukkaan! Ainoa oikea joulupukki tulee Suomesta, nauraa kuten muutkin (silloin kun naurattaa!) ja käyttää sivistyneesti ovia.
No, vaatteet vaihdettuani annoin sen verran periksi, että paljastin henkilöllisyyteni – sillä edellytyksellä, että se mainitaan lehdessä vain ikään kuin sivumennen. Näytti nimittäin siltä, että koko haastattelu kuivuu kokoon, jos täti ei saa edes vähän kurkistaa maskin taakse...

Haastattelun päätteeksi otettiin tavaratalon puolella parit valokuvat.

Illalla oli vuorossa suurlähettilään rouvan emännöimä Keskuskauppakamarin joulujuhla omaa hotelliani vastapäätä sijainneessa Intercontinentalin Ball Roomissa. (Juhla toi elävästi mieleen parin vuoden takaisin Texasin vastaavan tilaisuuden, jossa Hummeripojat loistivat tähtiesiintyjinä!). Villit lapsilaumat temmelsivät jo alkumetreillä niin, että mm. komeat kulissit ja mainosplakaatit romahtivat maan tasalle.

Taikuri ja ilmapalloklovni tekivät parhaansa pikkuväen viihdyttämiseksi. Istuin alkuillan siviilit yllä suurlähettilään, konsulin ja Finnairin edustajien VIP-pöydässä, kunnes buffet-illallisen päätteeksi tuli vihdoin aika sonnustautua pukin tamineisiin. Koska yleisön joukossa oli sekä suomalaislapsia että muiden maiden kersoja, piti tarinoida sellaisella “suomi-englanti” –sekakielellä. No, sain kerrotuksi porojen odottavan kiltisti lentokentän karanteeniosastolla ym. kunnes vihdoin pääsin jakamaan lahjat malttamattomalle katraalle.

Illan päätteeksi hilpasin kaupungille. Heti hotellin lähikaduilla oli valtaisat määrät katukauppiaita, joiden valikoimasta tuntui löytyvän kaikkea mahdollista. Illan ainoa investointi – Chang-oluen ja lihavartaan lisäksi – oli kuitenkin perinteikäs thai-hieronta, jollaisen sain Nong-nimiseltä typykältä 400 bahtilla (= 8 € !). Kipeytyneet lihakset pitivät kovasti mm. siitä, kun 40 kiloa sievähköä thai-lihaa kävelee selän päällä...'

La 17.12.

Aamutuimaan oli tiedossa suurlähettiläiden rouvien masinoima hyväntekeväisyysjuhla tutussa Intercontinentalissa. Paikalla oli edustettuina n. 25 eri maata, joiden “esittelypöydät” oli koristeltu paikallisin erikoisherkuin, astioin ja somistein. Pukki joutui istumaan aulassa kuusen juurella koko päivän (10-17.00) valokuvamallina! Kävi meinaan työstä... hymyillä ja leperrellä jokaiselle mahdolliselle ohi kulkijalle, josko vaikka kelpaisi kuva aidon suomalaisen joulutaatan sylissä!

Siinä kellon matelemista tarkkaillessani keksin loistavan idean edes hieman kompensoida näiden alkupäivien palkkasählinkiä: päätin tarjota suurlähettiläälle ja Finnairille mahdollisuuden postittaa puolestani (itse piirtämäni) joulukortit Suomeen!

– No mikäs siinä! totesivat herrat. – Paljonkos sulla niitä kortteja on? – Öh... vain sataviisikymmentä... Vähän nikottelivat, mutta lupasivat toki hoitaa asian!

Onneksi paikalliset orpolapset viihdyttivät pukkia koko päivän lauluillaan! Santa Claus is coming to town, Rudolph the Rednosed Reindeer ja varsinkin Partridge in a pear tree olivat liikuttavia esityksiä. Kuoron repertuaari oli sen verran suppea, että ainakin puolitusinaa kertaa sain kuulla joka laulun päivän mittaan.

Chilen ekstrovertti mieskonsuli yritti kovasti houkutella pukkia omiin kekkereihinsä, mutta en jaksanut siinä vaiheessa edes ajatella moista lisäurakkaa – olin aivan puhki!
Hotellin uima-altaalla lueskelin puolisen tuntia ennen kuin ilma viileni iltaa kohden liiaksi.

Su 18.12.

Vapaapäivä!! Tiedossa golfia Oravaisten kanssa! Ajoin taksilla Royal Orchid Sheratonille, jossa tapasin tulevat pelikaverini: Markun, Kissun ja Finnairin purserina toimivan Leilan. Taksikuski yritti huijata matkasta tuplahintaa, mutta Markun raivokkaat kommentit saatanan riistäjäkapitalisteista saivat hänet perääntymään vaatimuksistaan.

Hulppealle Bangkok Thai Golf Clubille oli vajaan tunnin ajomatka. Edellisestä pelikierroksestani oli jo vuosia, mutta eivätpä toisetkaan mitään varsinaisia virtuooseja onneksi olleet (Markku vasta kolmatta kertaa kentällä). Neljä tyttö-caddya kehiin, kaksi kärryä alle ja eikun menoksi!

Osuin sentään melko usein palloon – enkä huitonut sitä lampiinkaan kuin... öh.. viisi kertaa! Sorsat, haikarat, pelikaanit sun muut mainat onnistuivat väistelemään swingejämme tottuneesti. Jossain vaiheessa vaihdoin pari senttiä pidempiin mailoihin, ja johan alkoi lyönti kulkea...

18 reikää, jotkut väylät tosi vaikeita... (Tuli mieleen Vanuatun kenttä 15 vuoden takaa, kun Vaarin Annen ja Jukan kanssa pelättiin ihmissyöjiä). “Archie Bunkerit” tulivat tutuiksi! Välillä pari juomataukoa. Caddyt olivat kovin nuoria ja hiljaisia.

Pelin päätteeksi syötiin lounaaksi jotain rapeanmakeaa nuudelia klubilla. Pudotettuamme Leilan Orchid Sheratonille jatkoin kotia kohti sky trainilla. Pistäydyin vilkaisemassa upouutta ostoshelvettiä Siam Paragonia, jonne minun ensimmäisten suunnitelmien mukaan piti mennä pukkeilemaan. Onneksi ne suunnitelmat eivät toteutuneet: kolossi oli mammuttimainen (n. 50 x Stockmann!), ökybrändiliikkeitä ja steriilejä yhdyskäytäviä riitti liiankin kanssa! Kohutussa, manner-Aasian suurimmassa akvaariossa en ehtinyt käydä. Käppäilin parin kilometrin matkan hotellille.

Suihkun jälkeen oil massage –tyyppinen hieronta syrjäkujalla! Tällä kertaa viihtyvyydestäni vastasi Pon-merkkinen neitokainen. Illalliseksi ostin pork jukia ja Singha-olutta katukuppilasta.

Ma 19.12.

Muuttopäivä taas. Ihmettelin pitkään aulassa odotellen noutajia, kunnes kuulin, että aikataulu olikin myöhentynyt tunnilla! No, ehdinpä taas lueskella hetken altaalla Porkkalan historiaa.

Mo ja Miss Chanipa kyyditsivät minut Sofitel Central Plaza –hotelliin (****), jonka sijainti oli valitettavan kaukana, lähes tunnin ajon päässä keskustasta. Tapasin saman tien naapurissa sijaitsevan kauppakeskus Centralin edustajat (6 kpl), joiden kanssa käytiin läpi tulevien päivien aktiviteetit.

Rankalta vaikutti: joka päivä esiintymisiä 12-19.00 ja yhtenä päivänä vielä lento Phuketiin! Minulle esiteltiin n. 22-vuotias Vasan-niminen nuorukainen, joka toimisi yhdyshenkilönäni. Tämä kaveri (lempinimeltään Ton) ei puhunut kovinkaan hyvää englantia, joten hänen kanssaan sai olla tarkkana – varsinkin kun sovittiin aikatauluista ja paikoista. Palaverin päätteeksi sain koko viikon palkkioni etukäteen sekä kaksi käsinmaalattua paikallista teekuppia.

Val-niminen 18-vuotias tyttö kertoi tehneensä aiemmin syksyllä Lapissa jouluaiheisen videon, joka esitettäisiin tänään paikallistelevisiossa klo 17.30! (En harmi kyllä yrityksistäni huolimatta löytänyt oikeaa kanavaa...)

Vähitellen selvisi myös syy, miksi alkuperäiset suunnitelmat olivat kariutuneet: Central-kauppakeskus oli Siam Paragonin pahin kilpailija, joten yhteinen pukki ei käynyt kuvioihin.

Hotellin ympäristössä ei ollut mahdollisuutta kävelylenkkiin, joten tyydyin pizzaan kauppakeskuksessa. TV:n katselua... ja varhain nukkumaan.

Ti 20.12.

Ylös sika-aikaisin (6.15)! Julkisen sanan haastattelut alkoivat 8.30, ensin olivat vuorossa suora lähetys kolmoskanavan ja radion uutisissa sekä lahjojen jako mm. “Women to women” –keskustelushown neljälle kauniille tähtöselle. Ohjelmilla yli 8 miljoonaa katsojaa!

Sitten kiertelyä lehtitaloissa (mm. Bangkok Post, Nation, Post Today, Elle Décor, The Magazine...). Pieni kuoro lauloi joululauluja, pukki jakoi karkkia. Sawadeekup! Sook sun won Xmas... Nice newspaper... hohhoijaa!

Hotellin ala-aulassa otettiin potretti ison johtajan (britti) kanssa. Telkkarista tuli tutunoloinen ohjelma, “Weakest link” – suomalainen juontaja on kyllä häijympi.

Taksilla skytrainin päättärille ja Siamin asemalle, jossa treffit MBK-tavaratalossa suomalaistuttujen Korppoon Sampon ja Leenamaijan kanssa! Pari oli lentänyt Bangkokiin Pekingin kautta ja olivat jatkamassa viikon lopulla vielä Kamputseaan Härmän Eevaa tapaamaan! Kaljapaikan etsintä ei ollut tuottaa tulosta: kaikki neuvoivat “Hallok”-nimiseen paikkaan, joka lopulta osoittautui Hard Rock –Caféksi! Hahhaa... How often do you have erections...? Raitistunut Sampo nautti kokista ja tilitti elämäänsä.

Kaljan jälkeen jatkoimme taksilla pahamaineiseen kaupunginosaan Silomiin, jossa syötiin thai-ruokaa – eikä harrastettu mitään pahamaineista.

Skytrainilla hotellille 23.45.

Ke 21.12.

Tänä aamuna Ton oli vaihteeksi aivan liian aikaisin koputtelemassa oven takana!
Pikkubussissa Val esitteli minulle kaksi uutta tonttupoikaa, parikymppiset Nunun ja Tawanin. Kumpikin puhui erinomaista englantia, varsinkin Nunu, joka oli suurlähettisperheen poikana ehtinyt asua jo mm. Filippiineillä, Portugalissa ja Singaporessa! Tawan osoittautui Valin isoveljeksi.

Klo 11.00 oltiin Centralin Bang Nan tavaratalossa, Dairy Queenissa aamukahvilla.
12.00 istuinkin jo sitten ostopeijoonin päänäyttämöllä kaikkien pällisteltävänä. Nation TV otti alkajaisiksi purkkiin kappaleen aitoa pukkihistoriaa. Seuraavat seitsemän tuntia kuluikin mukavasti tyyliin “muksu syliin – pari ystävällistä repliikkiä – kuva – muksu uudestaan syliin – toinen kuva – äiti tai isä tai molemmat tahtovat samaan kuvaan – pari ystävällistä repliikkiä – uusi muksu syliin...” Karkkiakin piti muistaa jakaa jokaiselle, vaikka kuinka olisivat kiljuneet... –tana!

Lounaalla en saanut olutta, vaikka uhkasin jättää myyjättären kokonaan ilman lahjoja aattoiltana. Ruoan jälkeen kierreltiin osastoilla tunnin verran. Myynninedistämis-letkautuksia oikealle ja vasemmalle: – Jees, Nokia-phone?! That’s good! Nokia comes from Finland as Santa does! – Osta ihmeessä ne Pierre Cardin –alusvaatteet, niitä pukkikin käyttää! Wanna touch Santa’s berad? Go ahead...

Puku- ja taukohuoneen virkaa toimittava yleinen VIP-lounge oli vähän hankala: pukki ei oikein voinut vaihtaa kuteita, raapia liimaa naamasta saatikka rentoutua, kun aina oli joku pällistelemässä vieressä. Tonttujen kanssa käytiin mielenkiintoinen keskustelu siitä, miten aasialaiset erottaa toisistaan. Nunu väitti helposti tunnistavansa ulkonäöltä kiinalaisen, japanilaisen, korealaisen ja jopa vietnamilaisen, mutta Burman (nykyisen Myanmarin) ja Laosin kansalaiset muistuttuvat kuulemma jo liikaa heikäläisiä. Kielistä kävi ilmi, että laosilaiset ymmärtävät thain-kieltä, mutta ei toisin päin! Vähän niin kuin viro ja suomi, ajattelin.

Loppuiltapäivän kohokohtia oli eittämättä se, kun yksi syliin puoliväkisin tungettu kirkuva riiviö tarrautui hädissään kuvankauniin äitinsä puseron kauluksesta kiinni ja tempaisi molemmat nähtävyydet pukin silmille! Siinä vaadittiin ammattitaitoa...
Puhtaat T-paidat alkoivat loppua, joten kävin illalla ostamassa uuden Centralista. Sen jälkeen ei jaksanut paljon muuta kuin katsella epämääräisiä elokuvia telkkarista...

To 22.12.

Vuorossa Pinklao. Valtaisa ruuhka – menomatka kesti lähes 1,5 h! Matkalla ehti katsella thaimaalaista arkielämää: näin mm., miten papaijalastia purettiin katukauppiaille.

Pyysin pukuhuoneeksi vähän rauhallisempaa loukkoa, ja sellainen löytyikin lasten leikkihuoneen takaa. Tontut alkoivat jo tottua tehtäviinsä. Nunu oli lasten parissa kuin kala vedessä, eikä Valkaan enää jännittänyt omia kuulutuksiaan eiliseen malliin.

Valokuvasouvi sujui jo rutiinilla. – Have you been a good girl?! Hohhoijaa...

Lounaaksi meribassia ja Tom Yamia! Ja Phuket Beeria. Nunun kanssa siirryttiin politiikkaan ja Thaimaan historiaan: Japani miehitti maan toisessa maailmansodassa, ja USA:kin pudotteli pommejaan sen jälkeen. Burman rajan tuntumassa sijainnut Kwai-joen silta oli strategisesti merkittävä kohde, ja sehän piti tietysti räjäyttää. Viheltelin itsekseni tilanteeseen sopivaa teemaa...

Iltapäivän ainoa mainittava juttu oli se, kun sain oikean fanin! Eräs sinipuseroinen typy alkoi vilkuilla pukkia siihen malliin, että tästä ei hyvää seuraa – ja niinpä hän seurasikin minua aina pukuhuoneen ovelle saakka! Kun sitten olin riisunut parran sun muut ulokkeet ja marssin hän eteensä hikisenä “siviilinä”, 25-vuotiaan oloinen tyttöpaha sopersi suustaan jotain sellaista, että “Öh...täytyy mennä vissiin jatkamaan töitä...”. Tyrkkäsipä meiliosoitteensa kuitenkin! Hah!

Paluumatkalla ajettiin Kuninkaallisen palatsin ohi! Olipa melkoinen linna pojalla... kupolitkin kuulemma täyttä kultaa...

Hotellista löysin Business Centerin, jossa pystyin lukemaan sähköpostini. Suomessa sen perusteella kaikki kunnossa: Heli hoitelee asiakkaita Hummerheimissa ja pojat jatkavat sujuvasti keikkailua ilman minuakin. Tarhapöllö-laulukirjan saama palaute nosti mielialaa!
McDonaldsissa samurai-burger naamaan ja nukkumaan.

Pe 23.12.

Lento Phuketiin! Matkalla kentälle Ton näytti minulle Bangkok Postin tuoretta numeroa... Mitä!!? Etusivulla meikäläinen kaikessa komeudessaan! Ja sisäsivuilla vielä koko sivun mittainen artikkeli mahtavine kuvineen kaikkineen! – Lehden levikki on tuollaiset 10 miljoonaa, kertoi Ton. Taidat olla nyt melkoinen julkkis täällä!
Eipä siinä muuta osannut sanoa kuin “ooho”...

Lentoasemalla saimme kuulla, että teknisistä ongelmista johtuen pääsisimme matkaan vasta neljän tunnin kuluttua! Toinen Nok Airin Phuketin-koneista oli rikkoontunut, joten jouduimme odottelemaan sen ehjän takaisintuloa. No, siinä aikaa tappaaksemme sitten syötiin aamupalaa, katseltiin telkkarista sitä “Women to women” –talk showta ja lueskeltiin päivän lehtiä. Ja ratkoin sudokua.

Sain yhteyden oikean Kari Rinteen kautta Harry Hollandiin, joka tekstaili muuttaneensa takaisin Suomeen edellisenä kesänä, mutta antoi poikansa Janin kännykän, jos vaikka hän ehtisi pukkia tapaamaan.

Lento kesti tunnin, perillä Phuketissa oltiin vasta joskus kolmen ja neljän välillä, joten tämä päivä sujuikin aika leppoisissa merkeissä. Lämpöä oli reippaasti yli 30 astetta. Vastassa Khun Too (Valaiporn), tuollainen 35-vuotias verevä ja ystävällinen nainen. Tonttuapulaisena oli hyvin hiljainen paksu poika, jolta ei juuri kommentteja irronnut. Valokuvia pukista otettiin paljon jo lentokentällä! Monet olivat näköjään lukeneet päivän lehden...

Joka puolella näkyi “Phuket is back” –kylttejä eli saari on ilmeisesti jo hyvää vaihtua hyökyaaltokatastrofista. Kahdeksan vuoden takaisesta reissustani täällä olivat päällimmäisenä jääneet mieleen hotelli Karon Beach, käynti sillä kohtalokkaalla Patong Beachilla, kajakkireissu Phang Nga Bayn lepakkoluoliin ja liejuryömijät.

Ensimmäinen “virallinen” esiintyminen olikin sitten pienimuotoinen tsunamimuistotilaisuus tavaratalon keskusnäyttämöllä. Konsernin johtaja ja ilmeisesti Phuketin pormestari puhuivat ja pukki onneksi vain kuunteli – ja nyökkäili taas arvokkaasti joka suuntaan aina, kun thain-kielisessä puheessa vilahti “Santa Claus”. Siinä sitä edustettiin Suomea tsunamijuhlassa.

Lopuksi kuultiin paikallisten lasten kerrassaan hirveä joululauluesitys kitaran säestyksellä, minkä jälkeen kaikki saivat pukin kädestä selkärepun – mustan tai vaaleanpunaisen. Hillitön lapsilauma oli sotkea pukin jalkoihinsa, mutta selvisin sentään hengissä!

Tauolla Too kertoi harrastavansa myös sukellusta! Vaihdettiin kokemuksia koralleista, haista ja mustekaloista.

Illallinen syötiin thai-indonesialais-vietnamilaistyyliin ultramodernissa ravintolassa. (mm. otuk otuk –kalaa). Hottia tuota!

Paluulentoakin sai odotella lähes tunnin! Odotustilassa vastapäätä istunut ranskalaistyttö kertoi puhelimessa jollekulle “nähneensä tänään oikean joulupukin”... Tunsin oloni hieman vaivautuneeksi. Mutta vain hieman...

Toon mies oli vastassa kentällä ja heitti pukin hotellille. Kiitin matkaseurasta ja kutsuin pariskunnan joskus vierailulle Suomeen! Hotellilla olin vasta puolen yön korvilla. Olipa pitkä päivä!

La 24.12.

Jouluaatto! Lähetin hyvänjoulun toivotukset kotiin Paimioon ja Juhalle Teneriffalle. Heli lähti aamukoneella Gran Canarialle.

Ja sitten vuorossa Chidlom, jossa vallan kaamea jouluryysis! Mutta nämä viimeiset kaksi päiväähän pukki seisoo jo vaikka päällään... Pukeutumishuone oli tällä kertaa karu varastohuone, josta oli ikkunan kautta suora näkyvyys lahjapakkaamoon!

Lounaalle tilasin joulun kunniaksi special thai-lautasen, jossa oli herkkua jos jonkinlaista! (Sitä sai sitten kyllä odotellakin puoli tuntia).

Lounaan jälkein jaksoi sitten taas pelleillä – kokeilin mm. hierontatuolia.
Nunu kuvasi jossain välissä pukin pukeutumisen eri vaiheet.
Tälle päivälle osuivat koko viikon hankalimmat “asiakkaat”: kaksi sietämätöntä pikkutyttöä, jotka nauraa kihertäen seurasivat pukkia pitkään ja kävivät nykimässä varusteista aina kun silmä vältti! Vähältä piti, etten läppäissyt niitä kunnolla...

Yksi äiti oli niin pukkitarinan lumoissa, että tuntui nielevän kaikki väitteet, mitä mieleeni juolahti. Mukava levittää joulun ilosanomaa!

Illalla olin jo lähdössä kaupungille, kun puhelin soi yhtäkkiä ja hotellin johto kysyi, olenko jo valmis. – Valmis mihin...? olin jo vastata, kunnes muistin, että hemmetti vieköön, olin lupautunut kiertelemään vartin verran myös hotellin omassa joulujuhlassa! – Olen siellä parissa minuutissa!

Orastanut harmi suli hetkessä, kun tapasin “Santarinani”, hehkeän tonttutytön, joka alkoi opastaa pukkia oikeisiin saleihin. Ensin nakkelin piparkakkuja ja pikku paketteja pääaulan ravintolapöytiin, sitten suuntasimme uima-allasosastolle, jossa oli käynnissä varsinainen suuri jouluillallinen. Kansalaisuuksia oli varmaan parikymmentä, mm. Saksa, Jordania, Egypti, Venäjä, Sveitsi, Dubai, Ruotsi ja Suomikin olivat edustettuina! Yritin keksiä jokaiselle jotain sopivaa vitsiä ja pakotin kaikki ilahtumaan piparkakuistani. Kyseessä oli ilmeisesti lentoyhtiöiden yhteinen juhla, sen verran stuerttia ja emoa tuntui vieraiden joukossa vilisevän. Lufthansan suomalaistyöntekijä halusi varmistua, että olen todella Suomesta ja kysyi minulta suomeksi jotain. Kansa riemastui, kun juttelimme hetken oudolla kielellä...

Karvanahkasaappaani herättivät taas huomiota. Kerroin, että ne on valmistettu poron nahasta, tarkemmin sanottuna Petteri Punakuonon veljen nahasta. Järkyttyneet ilmeet helpottuivat, kun kerroin, että pukki vain pilailee... se oli itse asiassa vain velipuoli!
Hotellin iso johtaja vaikutti tyytyväiseltä, kun kaikki kehuivat kilpaa illan täydellisyyttä. Vakuuttelipa jo kutsun käyvän tänne ensi vuonnakin... saas nähdä!

Vartin pistäymiseksi mainostettu keikka venyi yli tunnin mittaiseksi – mutta sen verran löytyi vielä vääntöä ja joulumieltä! Pukki tiristi itsestään viimeisetkin joulufortissimot...
Jouluaattoiltaa voi viettää monin eri tavoin – minä vietin sen Siamin aseman tuntumassa, jalkahieronnassa! Tonttulakkipäinen poikahieroja löysi kavioistani uskomattoman kipeitä kohtia.

Su 25.12.

Ton oli kipeä ja pahasti myöhässä! Ehdittiin nippa nappa autohallin toisella puolella sijaitsevaan viimeiseen Central-kohteeseemme eli jo tutuksi tulleeseen Lardpraon tavarataloon. “Premium Loungen” satunnaiset vessankäyttäjät saivat ihmetellä suomalaispukin muodonmuutosta. Tunsin itseni välillä aivan teräsmieheksi, kun vaatteiden vaihto alkoi sujua jo parissa minuutissa!

Alkajaisiksi taas kuvausta 1,5 h. Joulutunnelma oli huipussaan! Rudolph, Jingle bells, Deck the hall, Santa Claus is coming to town ja muut soivat miljoonatta kertaa kaiuttimista. Näitä piisejä en taida kotona kuunnella muutamaan vuoteen. Val haastatteli jo tottuneesti ja pukki yritti parhaan kykynsä mukaan olla mielettömän hauska. Ryhmäkuvia otettiin jo tonttujenkin kanssa.

Lounaalla fettuccinia ja ankkaa + jotain kookosmaitosotkua! Ja tietenkin Singhaa.
Iltapäivän alkajaisiksi viihdytin ihmisiä kokeilemalla juoksumattoa! Tapasin Nunun vanhemmat, jotka vaikuttuvat ällistyttävän nuorilta ollakseen suurlähettiläs ja englanninopettaja! Nunun siskokin esittäytyi.

Viiksiliima alkoi jo vimmatusti ärsyttää ylähuulta, mutta purin hammasta ja päätin, että kestän!

Ja kestinhän minä: kello 19.00 tuli yhtäkkiä sellainen tunne, että mitä? Jokos tämä nyt on ohi?? Hilpeinä mutta kaikkemme antaneina hoipuimme tonttujoukon kanssa pukuhuoneeseen ja hotellille, jossa kutsuin kaikki vielä kerroksiin katsomaan huonettani. Siellä luettiin yhdessä vielä Bangkok Postin juttua ja otettiin ryhmäkuvia sängyn päällä, kunnes oli vääjäämättä aika hyvästellä. Hieno kokemus, vakuuttivat kaikki yhdestä suusta – ensi vuonna jatketaan, vai mitä? Ehkäpä... kuka tietää.
Suihkun jälkeen jäi vielä aikaa kipaista Centraliin ja etsiä joululahjoja! Havumuki, pingviiniradio ja Hummer-auton näköinen kassalipas ilahduttavat toivottavasti kotijoukkoja.

Klo 21.30 tsekkasin itseni ulos hotellista – henkilökunta repi hyväntahtoisesti netti- ja elokuvalaskuni, kun muistutin, miten pukki oli tehnyt vähän ylitöitä hotellin joulujuhlassa! Ton kuskeineen heitti minut kentälle. Lahjoitin pojalle muistoksi CD-levyni “Yksintein” (Nyt voi sitten hyvällä omallatunnolla kertoa kaikille sen levinneen jo Aasiaan saakka!).
Business Classin palvelusta kelpasi nauttia Qantas VIP Loungessa. Herkkuja syödessä katselin telkkarista uskomattomia biljardivirtuooseja.

Finnairin koneessa taas loistelias vastaanotto – stuertti toi minulle yllättäin The Nationin numeron, josta löytyi niin ikään koko sivun juttu suomalaisesta joulupukista – siitä ainoasta oikeasta!

Ma 26.12.

Kotona jopa vähän aikataulusta edellä aamulla puoli seitsemältä. Helin Skodalla kotiin, jossa odotti jääkaappi täynnä jouluherkkuja!