Harrastukset > Seikkailija ja maailmanmatkaaja > Esiintymismatkat > Kilven kuoro Virossa -10

Seikkailija ja maailmanmatkaaja

TALLINNASSA 8-10.10.2010 - “REIJO MUKANA”...

pe 8.10.

Kilven Kuoron harjoitusleiri pidettiin syksyllä 2010 “etelässä”. M/S “Star” uitti viitisenkymmentä laulajaa Länsiterminaalista Tallinnaan parissa tunnissa. Reisisadamasta käveltiin suoraan Englantilaiselle koululle treenaamaan – kulkematta majoitusruudun kautta.

Kapellimestaritar Hanna Remes aloitti päättäväisen ja perusteellisen kappaleiden hionnan, tavoitteena valmistaa joulukonsertin ohjelma sekä tutkia, millä teoksilla osallistuttaisiin seuraavan kesän Tampereen Sävel –koitokseen.

Harjoitussalin akustiikka oli niin kaikuisa, että mielialat uhkasivat laskea pakkasen puolelle jo alkumetreillä. Kakofonia oli infernaalinen jo kahden ihmisen puhuessa yhtaikaa!

Gunnar Hahnin Rondo Lapponico ja perinteiset joulupiisit saatiin kuitenkin mukavasti työn alle, eikä Jukka Linkolan haastava Iltalaulukaan tuntunut aivan mahdottomalta. Tosin epäilimme vahvasti sen sovittajaksi Linkolan kissaa – sen verran paksuja sointuja paikoin kahdeksanääninen sovitus tarjosi tulkittavaksemme!

Nelisen tuntia hikoiltuamme kävimme kirjautumassa sisään vanhaan kunnon Viru-hotelliin, joka oli pessyt kasvonsa ja kaikki muutkin ruumiinosansa perusteellisesti parinkymmenen vuoden takaisten Neuvosto-aikojen ankeudesta. Avainta antaessaan sievä respatyttö heläytti itsensä ikuisiksi ajoiksi kuoron historiaan: - Kas sinul on sinun Reijo matkassa? Iloinen virkailija luki päätteeltään, että huonetoverinani pitäisi olla Ronkaisen Reijo, ja ojensi toistakin avainkorttia tiskin yli. – On, on! Reijoni tulee tuolla, kiitos vain... Hölmistynyt tenorisankari ei ehtinyt kuulla sananvaihtoamme – sen sijaan Pietiläisen Jyrki oli kuolla nauruunsa retuuttaessaan omaa kapsäkkiään kohti hissejä.

20. kerros ja ikkunat satamaan päin – jos vielä varvistaa, niin täältähän näkee kotiin saakka!


la 9.10.

Yöllä heräsin siihen, kun joku huusi: - Ilkka, herää! Mun kännykkä on vissiin varastettu... Hieroin unet silmistäni ja vilkaisin kelloa... puoli kolme! - Helvetti, sulla on paras olla hyvä selitys täh... - Mun känny varastettiin!! Jotain tarttis tehdä! vaikeroi kämppis siinä puolipukeisena sänkyni vieressä. – Jaa...? Ootko varma, ettet vain ole hukannut sitä? Jospa mä koitan soittaa siihen... annas numero... Reiska mokelsi numeronsa. Näpyttelin sen omaan puhelimeeni, mutta automaatin kylmä ääni kertoi, “ettei valittua numeroa ole olemassa”. – Sanopas uudestaan se numero. – Nollaneljäsataa... eiku... nollakolmeviiskasi... tai siis... no hemmetti... Pari kertaa kokeilin vielä, mutta sitten luovutin – eihän mies muista perkele edes omaa puhelinnumeroaan! – Jotenkin se pitäis kuolettaa, ettei joku saakelin vironpatu pääse soittelemaan Aussi-mummolleen pitkiä jorinoita... Soita Elisaan! pyysi Reijo kalpeana. Emme saaneet yhteyttä numerotiedusteluunkaan. Kehotin miestä menemään respaan ja pyytämään henkilökuntaa hoitamaan asian.

Puolen tunnin kuluttua heräsin uudestaan: - Herää, nyt se on kuoletettu! Ne sai yhteyden Suomeen! Kiitin ilosanoman perilletoimittamisesta ja olin jo kääntämässä kylkeä, kun Reiska jatkoi manaamistaan: - Oli se vaan saatanan ovela tyyppi... - Kuka? – No se... joka tais viedä mun puhelimen. En yhtään tajunnu... - Sä siis huomasit, kun sut ryöstettiin? – Niin no... joo, tavallaan! Yks mies kävi siinä kadulla muhun kiinni ja alko nykiä mun housuja alas... ja sit se vaan niinku... Emmä hitto soikoon yhtään tajunnu et se halus RYÖSTÄÄ mut! Saatanan ovelaa...

Nyt olin taas täysin hereillä. – Siis... joku kävi sun housuihin kiinni, ja... - No niin niin... ja sit mä vaan... Tungin korvatulpat takaisin korviini. - Mitäs jos nukuttaisiin välillä?

Aamulla kello herätti puoli kahdeksalta. Suihkusta tullessani näin Reiskan istumassa vuoteensa laidalla onnellinen ilme kasvoillaan: - Mun kännykkä löyty... se on ollu koko ajan tossa tuolilla!

Melko unisina hoidimme itsemme aamiaiselle ja treeneihin.

Iltapäivällä oli kolmen tunnin tauko, ja lähdimme kahdeksan hengen jätkäporukalla ajelemaan ratikalla (tenorivahvistus Titta lasketaan tässä yhteydessä jätkäksi). Jyrki oli vakuuttunut, että ainoa oikea tapa nähdä Tallinnaa on ajaa ratikalla päättärille asti, ja etsiä sitten lähin kaljajuottola. No, näin tehtiin. Rähjäisen näköisen baarin seinässä luki yksinkertaisesti vain “BAAR”, mutta sai sieltä sentään olutta. Venäjää puhuva yhtä rähjäisen näköinen baarityttö tekaisi meille myös oivat annokset pelmeneitä ja lihaseljankaa. Matkailu avarsi tajuntaamme kovasti.

Paluumatkalla jäimme pois Vanhan kaupungin kohdalla ja pistäydyimme vielä virkistävälle konjakille ennen uuvuttavia iltatreenejä.

Iltalaulu ja Rondo saivat taas kyytiä. Sointuja analysoitiin ja terssejä puhdistettiin. Hiilellä piirretyt puutkin alkoi saada jo “taiteellisia” ulottuvuuksia.

Illalla kokoonnuimme viettämään karonkkaa Vanhan kaupungin sydämeen, ravintola Controvertoon. Etukäteen tilatut eineet olivat mainionmakuisia. Sitsiä elähdyttivät mm. repäisevänrailakat Ero metsästä ja Yö saaristossa... Kvartettiesityksiä ei kuultu.

Loppuyökin sinniteltiin. Jotkut jaksoivat vielä notkua Virun karaokebaarissa ties miten myöhään.