Usko tai älä! > Polttarit > Jorma Satama -82

Usko tai älä! - Polttarit

Jorma Satama -82

Kun toimitusjohtaja, DI Jorma Satama vihdoin saatiin 35-vuotiaana narahtamaan aviosäätyyn, ei kaveripiirin riemulla ollut rajoja! Vahingoniloinen seurue kokoontui pariksi tunniksi Otaniemen katakombien kätköihin olutkorillisen ääreen, joka kirvoittikin ennen pitkää suunnitelmat todella pirulliseen tapahtumaketjuun:

Ylkämies tiedettiin varsin säästäväiseksi luonteeksi, joten ei ollut liioiteltua olettaa hänen suostuvan mielihyvin, kun arkkitehti Kalle Vartola, ex-PK-laisia, soitti ja tilasi 100 kpl PK:n uusia juomalaululevyjä, joista myyjälle kolahtaa kokonaista viisi markkaa / levy.

Sadan levyn kuskaaminen vaatii jo autolla liikkumista, joten Jorma parkkeerasi Fiatinsa sovittuun aikaan Vartolan liikkeen eteen. Kalle juotti Jormalle ohjeiden mukaan hieman konjakkia jonkin liikeasian varjolla ja
kiitteli vaivannäöstä. Autoon noustuaan totesi Jorma kahden poliisimiehen kävelevän häntä kohti!
- Jaha.. päivää vaan! Taisi tulla hieman ylipitkä parkkeeraus herralle!
totesi toinen konstaapeleista.
- Höh, miten niin? En ole ollut tässä puolta tuntiakaan! hämmästyi Jorma.
- Sen asian päätämme me. Ajokortti ja rekisteriote, olkaa hyvä!
- Jo nyt on perkele... Jorma aloitti, mutta vaikeni äkisti kun auton puoleen kumartunut poliisimies nuuhkaisi ilmaa epäluuloisena.
- Vai niin! Sitä on taidettu hieman maistella...?
- No tuota...itse asiassa...öh...
- Eipä ole nyt alkometriä mukana, mutta eiköhän lähdetä käymään labrassa. Ei vie kauaa.

Eikä siinä muu auttanut, kun seurata kiltisti virkavaltaa, joka johdatteli Jorman Lönnrotinkadun laboratorioasemalle kokeisiin. Hississä sulhasmies oli vielä yrittänyt keventää tunnelmaa:
- Nää taitaa olla molemmin puolin vähän ikävänpuoleisia asioita...
- Meille nämä ovat rutiinia! murahti toinen poliiseista karskisti, ja keskustelu tyrehtyi siihen.
Poliisien siviiliasut ja valkoinen Saab olivat herättää Jormassa aluksi epäluuloisuutta, mutta nähtyään pyynnöstä toisen konstaapelin hätäisesti väärennetyn virkamerkin, totesi hän vaisusti vain halunneensa varmistaa.

Laboratorioasemalla kaksi hoitajaa otti Jorman vastaan poliisien selostaessa tilanteen. Muistuttaen vielä kerran Jorman oikeuksista ja velvollisuuksista he poistuivat riuskin askelin paikalta.
Jorma vaatimalla vaati saada soittaa yhden puhelun ennen kuin mitään kokeita alettaisiin ottaa.
- Siihen minulla on oikeus! hän jyrisi.
Puhelin tuotiin ja käyty keskustelu oli helppo kuulla viereiseen huoneeseen:
- Imatran Voima.
- Saanko Timo Laukkonen?
- Nyt hän on valitettavasti palaverissa neljään asti, mutta...
- Olkoon vain! Minun pitäisi olla samassa palaverissä. Satama on nimi. Hakekaa se Laukkonen puhelimeen!
- No hetkinen... yritän tavoittaa...
(pari minuuttia myöhemmin) - Ikävä kyllä en nyt löydä häntä, joten...
- Kuulkaas! Täällä puhuu diplomi-insinööri Jorma Satama! Toimitusjohtaja Jorma Satama!! Hakekaa se Laukkonen puhelimeen, tai tapahtuu kauheita!!!
- No hetki vielä...
- Laukkonen!
- No Jorma Satama täällä terve! Olen täällä edellisen asiakkaan luona vähän jumissa, mutta tulen heti kun pääsen...
- Anteeksi... mistähän nyt on kysymys?
- ?? Öö.. Aaltosen Ilkka kertoi, että meillä olisi palaveri siellä tänään klo 15.00...
- Ei minulla ainakaan ole mitään merkintää... hetkinen! Joo, ei tänään mitään palaveria ainakaan täällä minun luonani ole...
- Aha? Tässä lienee jonkinasteinen väärinkäsitys sitten...tuota... yritän tavoittaa sen Ilkan ja otetaan sitten uusi vauhti ... sopiiko?
- Okei.Terve!
- Terve...(???)

Silminnähden huojentuneempana Jorma laski luurin alas ja kääntyi tyttöjen puoleen: - No niin! Nyt minulla olisi aikaa niitä testejä varten.

Hänet ohjattiin pukeutumishuoneeseen ja neuvottiin riisuutumaan yläruumis paljaaksi. Työtä käskettyä, ja kohta ylkä oli muutamaa veripisaraa köyhempi. Kliininen tulitikkutesti ja viivallakävely hieman huvittivat samalla kun ne puristivat lyijyrenkaan tavoin kaulan ympärillä.

- Sitten pitäisi vielä riisua vähän lisää, sanoi tummempi tytöistä.
- Kaikkiko?
- Alushousut voi jättää. Ja sitten tuohon pöydälle makaamaan. Otetaan EKG -filmi.
- Jaha.
Filmin ottamisen aikana Jorman vaatteet vietiin pukuhuoneesta ja tilalle jätettiin hieman toisenlainen vaatekerta: mustat verkkosukkahousut, päältä musta ja alta porsaanpunainen batman-viitta, zorro-naamio, alushousut, jossa strategisessa kohtaa suuri valuva jäätelötötterö ja naisen huulet lipomassa sitä. Eikä sitten muuta.

- No niin. Voitte mennä pukeutumaan. Tulokset saatte parin päivän kuluttua.

Jorma meni pukuhuoneeseen, viipyi puolisen minuuttia, ja tuli ulos:
- Anteeksi mutta mikähän se minun pukuhuoneeni olikaan...?
- Se on meidän ainoa pukuhuoneemme, siellä te riisuduitte, vastasi hoitsu.
- Aha.

Kotvan kuluttua Jorma tuli uudestaan alushoususillaan tyttöjen eteen, tällä kertaa roikottaen verkkosukkahousuja käsivarrellaan:
- Mitä pilaa tämä on!? Missä ovat minun vaatteeni? Kuka tästä on vastuussa?!!!
Tytöillä riitti vielä pokkaa sanoa viattomasti:
- Mitä tarkoitatte? Nuohan teillä oli yllänne tullessanne. Pukeutukaa, olkaa hyvä ja poistukaa. Meillä on vähän muitakin töitä.

Tässä vaiheessa ylkämiehen itsehillintä petti pahemman kerran. Raivoissaan hän karjui tytöille olevansa diplomi-insinööri ja toimitusjohtaja. Kun alkoi jo näyttää siltä, että hän käy tyttöjen kurkkuun kiinni, astuimme laulaen esiin sivuhuoneesta ja otimme todisteeksi pari tilannekuvaa. Hölmistynyt Jorma katseli vuoroin meitä, vuoroin tirskuvia tyttöjä, vuoroin omaa puolialastonta olemustaan ja sukkahousuja. Sitten hän alkoi nauraa kuuluisaa Satama-nauruaan, mutisten aina välillä "siat!".

Järkytyksestä toivuttuaan ylkä suostui pukeutumaan tarjottuun vaatekertaan (!). Side silmillään hän tallusti aluksi Espan puistikon halki La Scala -elokuvateatteriin, jossa hänet istutettiin eturiviin. Kun väliajalla esiintynyt tumma strippari "Miss Ebonie" pyllisteli aivan Jorman nenän edessä leikitellen hieromasauvansa kanssa, side tempaistiin silmiltä. Silmämunien on tuskin koskaan nähty pullistuvan lähes kokonaan ulos kuopistaan, mutta nyt nähtiin! Lakutyttö tuotiin esityksen jälkeen aulaan, jossa tenorisolisti ja kvartetti omistivat hänelle intiimin seminaarin. Yltympäri huulipunassa Jorma vihdoin pääsi poistumaan paikalta - raivoisien suosionosoitusten saattelemana.

Espalla vastaan tuli utelias saksalaisturistityttö, joka kyseli kovasti Jormalta,miksi hänellä on noin hassut vaatteet.
- Ach, Polterabend! Ich verstehe! Wie hubsch!
Tyttö kertoi olevansa musiikinopiskelija, mistä Jorma tietysti kovasti innostui ja alkoi kerätä kvartettia ympärilleen. Tässä vaiheessa otimme esiin varta vasten sanoitetun laulun "On vittumaista kuolla, jos jorma pystyyn jää" (sävel: Aaveratsastajat) ja annoimme sanat Jormalle.
- Älkääs nyt pojat! Ei kai tätä nyt sentään, joku herkkä serenadi olisi...
- Älä nyt skagaa. Eihän se mitään sanoista kumminkaan ymmärrä. Otetaan tunteella... 1-2-3...

Ja niin Jorma lauloi kvartetin myötäilemänä elämänsä irvokkaimman serenadin "saksalaistytölle", joka kuunteli pää kallellaan:

On vittumaista kuolla, jos jorma pystyyn jää
silloin täytyy arkun kanteen tappi pystyttää
on vielä vittumaisempaa, jos tappi katkeaa
hautaväki katsoo...
jormaa seisovaa!
Jippiaijee...

On vittumaista kuolla, jos jorma pystyyn jää
silloin täytyy arkun kanteen reikä nävertää
on vielä vittumaisempaa, jos arkku ehjäks jää
silloin varmaan täytyy...
kyrvän nyrjähtää!
Jippiaijee...

- No mutta se oli oikein ihana ja herkkä laulu! Kiitos kovasti.

Sanoi tyttö ja lähti. Jorma koki jo ties kuinka monennen järkytyksen tajutessaan, että tipuhan oli supisuomalainen!