Musiikki > Kuoronjohtaja > Espanjan-kiertue 2002

Kuoronjohtaja

AS-DUURIA JA MUITAKIN SÄVELLAJEJA ASTURIASSA -02

to 21.11.

Varhain torstaiaamuna 21.11. kokoontui demenantelainen iskuryhmä jo viidennen kerran historiansa aikana Helsinki-Vantaan lentoaseman ulkomaanterminaaliin - tarkoituksenaan viedä jälleen kerran kuorolaulukulttuurimme kirkkaimpia lasihelmiä maamme rajojen ulkopuolelle. Italian-reissusta olikin vierähtänyt jo lähes puolitoista vuotta, joten matkakuumetta tuntui jäsenissä sopivasti. Dominante suuntasi aikanaan oman Gorizian-voittonsa jälkeen Baskimaalle, joten Pohjois-Espanjan Asturia-maakunta tuntui nyt luontevalta valinnalta.

Illansuussa saavuttiin sitten vihdoin Avilésiin, jossa majoituimme aivan ydinkeskustassa sijaitsevaan, viihtyisänoloiseen Luzana-hotelliin (***). Paikkaa oli meille suositellut Ilkan velipojan Juhan tuttavapariskunta, nelikymppiset Raquel ja Lucio, jotka pian ilmestyivätkin toivottamaan meidät tervetulleiksi (Juha on siis opiskellut näillä kulmilla 10 vuotta sitten ja kavalsi heti Raquelin, kun Ilkka kesällä kyseli sopivaa Espanjan-kontaktia. Pari sopivasti muotoiltua meiliä sinkoili syksyn mittaan Espoon ja Avilésin väliä, ja matka kaksine konsertteineen oli pian kasassa!).

Tainan ja Ilkan espanjantaidot joutuivat heti koetteelle, kun Raquel innokkaasti alkoi selittää tulevien päivien ohjelmaa: - Tänään vain syödään, huomenna pieni bussiajelu + tutustumista nähtävyyksiin ja illalla konsertti naapurikaupunki Oviédon yliopistolla. Lauantaina vapaata palloilua Avilésissa ja illalla kirkkokeikka. Sunnuntaina kotiin! Kuullosti mukavalta, joten päätimme suostua.

Raquel vei Ilkan ja Tainan parin korttelin päässä sijaitsevalle työpaikalleen Avilésin musiikkiopistolle, koska halusi esitellä meille pomonsa Chema Martinezin. Tämä kuusissakymmenissä oleva herrasmies oli kuulemma käyttänyt paljon aikaansa ja arvovaltaansa järjestääkseen meille edellämainitut konsertit. Ystävällisesti molottaen hän tempaisi hyllystä esiin paksun nipun painomusteelta tuoksuvia, nuutattuja käsiohjelmia, joissa Demenanten nimi komeili kannessa! - Te gusta? Eh? Me kerrottiin Tankin kanssa gustavamme niitä niin maan perusteellisesti! Tuntui uskomattomalta, että olivat satsanneet meihin, tuntemattomiin ulkomaalaisiin painattamalla kalliintuntuiset ja näyttävät neliväriesitteet! Mutta yliopisto ne kuulemma maksaa, valisti Raquel.

Ai niin! Respahemmo ojensi avainta noutaessani kirjelappusen, jossa toivottiin "El hombre alégre de Finlandian" ottavan pikaisesti yhteyttä oheiseen numeroon! Ja caramba soikoon, sieltä vastasi kaikkien Pilien*) kantaäiti Madridin-kämpästään! Muisteltiin menneitä varmaan puoli tuntia, minä aikana sain hänet vihdoin vakuuttuneeksi, etten tällä(kään) kertaa millään pääse "pistäytymään" Madridissa...
Mutta olipa mahtava yllätys. Tyttö oli saanut syksyllä postittamani kirjeen ja ottanut selville hotellimme, vaikka osoite olikin vaihtunut muutamaan otteeseen tässä välillä!

Iltapala syötiin intiimissä pikku raflassa. Tapakset, oliivit ja sen sellaiset katosivat ahnaisiin mustiin aukkoihin. Ja sitten nukkumaan, koska huomenna tarvitaan voimia. Meikäläistä hellittiin oikein yhden hengen huoneella, mikä tuntuikin ylelliseltä Gorizian jälkeen, jossa taiteilija Korhonen esitteli mielellään variaatioita oopperasta "Nuoren kuoronjohtajan kuorsauskärsimykset"...

*) Ks. Dominanten "Baski-reissu mutta tulipa tehtyä" vuodelta 1987

pe 22.11.

Hotellin aamiaispöydässä aloin verrytellä vuonna -87 kehittelemääni autosuggesto-pedanttista espanjankurssiani. Sain selville, missä tarjoilija asui, ja että hänestä oli hienoa kuulla, että Johnssonin Pekka "oli maalta".

Meidät vietiin bussilla maaseudulle Narancoon, jo ennen roomalaiskautta rakennetuille nähtävyyksille - tosin silloin ne eivät tainneet olla vielä nähtävyyksiä, vaan jonkinsorttisia pyhättöjä. Ainakin totisen opastytön tarinoista irtosi sen verran tiedonjyväsiä. Sää oli edelleen aurinkoinen ja kohtuullisen lämmin. Kävelimme kilometrikaupalla vehreitä rinteitä ylös alas, kuvasimme toisiamme kunnon turistien tapaan ja nauratimme paikallista nuorisojoukkoa, joka oli ottanut teekkarilakkini silmätikukseen.

Markulle viriteltiin pientä jäynää illan konserttiin, mutta kun mies oli jo valmiiksi hieman huonovointinen, niin idea ammuttiin tuoreeltaan alas. Tarkoitus oli koetella salaa 50 täyttäneen bassoveljemme reaktiokykyjä hänen soolonumerossaan Italiansalaatissa: normaalisti kuoro vastaa solistille italiankielisin musiikkitermein, nyt olisi tiedossa ollut supisuomalaisia vanhuuteen liittyviä viisauksia! No, täyttäähän se salaa kuusikymmentäkin joskus...

Oviédo on tuollainen reilun Tampereen kokoinen yliopistokaupunki, jonka idylliseen keskustaan saimme kaikessa rauhassa tutustua seuraavaksi. Shoppailua, lounastelua ja sivistynyttä ryypiskelyä harrastettiin pienissä porukoissa, kun ensin oli viety kamat konserttipaikalle. Matti, Lokke, Skoude ja Ilkka olivat juuri etsimässä sopivaa pubia, kun vastaantulevan hemmon "hej"-tervehdys kiinnitti Ilkan huomion: - Vai että "hej"? Mitäs miehiä sitä oikein ollaan...? Kaveri osoittautui chileläiseksi kaupparatsuksi, joka oli jo 30 vuotta asustellut Uppsalassa suomalaisen vaimon kanssa! Nyt hoitamassa jotain bisneksiä Avilésissa. Vaihdettiin espanjasta ruotsiin, ja juttu alkoi saada uusia syvyyksiä. Kysäisin, voisiko hän järjestää meille sopivan ajan kuluttua pari keikkaa esim. Santiagoon ja Valparaisoon, mihin sain vastauksen: - Porque no? Kutsuin siis pojan konserttiimme ja karonkkaamme, missä juttu jatkui - yhteistyön siemen oli kylvetty...

Kenraaliharjoitusta päästiin yliopiston kappeliin aloittelemaan kuudelta. Kodikas sali, hyvä akustiikka - mainiot edellytykset hyvälle keikalle, jos vain kuulijoita saadaan! Kuoro virittyi vähitellen iskuunsa, ja kaikki näytti menevän jälleen kerran putkeen. Kunnes sitten harjoituksen loppumetreillä sopraanoille selvisi, että myös ohjelmaan painettu espanjalaispiisi Porque te vas aiotaan esittää. - Ja mehän emme sitä laula! kuului parin äänekkäämmän laulajan näkemys. Ja niin nähtiin sellainen tilastoharvinaisuus, että kokonainen stemmaryhmä jättäytyi mykkänä sivuun, kun tuota "Korppi sylissä" -elokuvan kuuluisaa tunnuskappaletta harjoiteltiin. Onneksi kaikkien tuntema teemamelodia sanoineen oli kirjoitettu vastuunsa paremmin kantaville alttoäänille, joten eipä tällä uhmakkaalla eleellä juurikaan ollut vaikutusta lopputulokseen (sitäkin enemmän jo pitkään kyteneiden tunnepatoumien vyörypurkaukseen, kuten myöhemmin saatiin huomata!). Nöyryytetyt sopraanot puhisivat kiukusta, mutta tulivat sentään varttitunnin kuluttua estradille, kun konsertti alkoi.

Vajaa sata henkeä kansoitti pienen kirkkosalin. Tane spiikkasi lähes alkuasukkaan varmuudella, ja Sirkun Ave Maria kajahti akustiikkaan. Demenanten sointi kirvoitti yleisöstä lämpimiä ja loppua kohden yhä innostuneemmankuuloisia aplodeja. Varsinkin Huippuvuorista ja El Hambosta tunnuttiin tykkäävän, vaikkeivät kaikkein oudoimmat sanat ehkä täysin auenneetkaan.

Väliajalla ymmärsin, että sopraanotkin suostuisivat laulamaan Porque te vasin, jos se spiikataan "ylimääräisenä". Näin siis tehtiin - mutta koska la donna e' mobile, niin kolmiäänisenähän se kuitenkin lopulta laulettiin. Kohteliaasti sitä kuitenkin kiiteltiin, moni tuli sanomaan, että "oli hieno ele laulaa ylimääräisenä jotain heille tuttua". Niinpä niin. Kyllä meilläkin olisi hauskaa, jos Oviédon kuoro Helsingin-keikallaan vetäisisi viimeisenä numerona vaikkapa Kauas pilvet karkaavat.

Karonkkaa juhlittiin sitten ravintolassa, jossa meille oli varattu eräänlainen yläparvi - rahvaan mekastaessa alemmilla tasoilla. Seuraamme liittyi lisää espanjalaisväriä: yliopiston rehtori kavereineen alkoi opettaa meille paikallisia juomatapoja. Väljähtyneen kiljun makuista sidraa piti kyypparin kaataa lasiin suorin käsin, jolloin juomaa väkisinkin valui hukkaan ainakin puolet (ehkä se oli hirveän maun vuoksi tarkoituskin!). Sitten lasi piti tyhjentää yhdellä saatanan siemauksella. Sain joltakulta valokuvan, jossa velipoika suorittaa kyseistä manööveriä! Juhan tuntuivat tuntevan täällä kaikki - ja hänen veljensä on kuulemma vielä häntäkin locompi... Onneksi en tunne kaikkia sanoja!

Yöllä bussilla takaisin Avilésiin ja nukkumaan.

la 23.11.

Vapaapäivä Avilésissa. Joku tiesi, että kengät olisivat halpoja täällä päin maailmaa. Niinpä aamiaisen jälkeen sutena etsimään kenkäkauppaa. Ja olivathan ne - ostin kahdet. Lokke oli kyllä enemmän kiinnostunut myyjättären pitkävartisista saappaista, mutta ei se suostunut luopumaan niistä.

Palloilua miesporukassa kaupungilla. Sasha pelotteli vastaantulijoita iänikuisilla lintuimitaatioillaan. Jossain vaiheessa lounastettiin ulkoterassilla, johon oli eksynyt toinenkin demeryhmä - ainakin Kuontalo, Minna ja Juvan pariskunta. Puistokin löydettiin.

Hotellin respassa suomalaiset eurokolikot tekivät kauppansa! Keräilijät vaihtoivat niitä itselleen huikeista summista... no, ainakin nimellisarvoista. Yksikin sai miltei oravan, kun kuuli, että ollaan Suomesta. - Multa puuttuu nyt enää Luxemburg! mies hehkutti.

Treenit Avilésin kirkossa sujuivat mallikkaasti, samoin itse konsertti, johon saatiin suunnilleen saman verran väkeä kuin eilenkin. Tosin suurta osaa siitä piti maanitella penkeille seurakuntasalin puolelta, missä pullakahvit tuntuivat kiinnostavan meitä enemmän.

Konsertti pääsi alkamaan klo 21.00 eli tuntia myöhemmin kuin Oviédossa. Akustiikka oli oivallinen, mutta kaiultaan petollinen: Verdin Pater nosterissa oli jo havaittavissa pientä epävarmuutta, mutta varsinaiset kicksit saatiin kokea, kun Rautavaaran Lorca-sarjan viimeinen osa lähti liikkeelle! Sopraano putosi heti kättelyssä - ilmeisesti tällä kertaa tahattomasti - yhtenä miehenä kelkasta, ja lopputuloksena oli sellaista sulokakofoniaa, että Eikkajuhani pyörisi haudassaan jos olisi kuollut! Tuli väkisinkin mieleen Dominanten baskireissu ja legendaarisen kakkosalton Annamari "Sumo" Rädyn silloiselle matkakuorolle jakama suora käännösteksti: "La muerte entra y sale de la Taberna!" = "Esson baari on ryöstetty!" Siltä se nimenomaan kuullosti...

Veimme kuitenkin keikan kunniakkaaseen päätökseen, ja yleisö oli kaikesta huolimatta jälleen kerran haltioissaan - nousten jopa seisaaltaan taputtamaan loppuaplodeja! Vain yliopiston kuoron johtaja Joaquín Valdeón Menéndez tuli supattamaan korvaani: - Tuo viimeinen piisi olisi joutanut jäädä pois, muuten timanttinen keikka!

Päätösjuhlia vietettiin taas varsin meluisassa ympäristössä. Raquel ei sittenkään ollut ihan tajunnut toiveitamme ikiomasta sitsipaikasta - tai sitten sellaista vaan ei ollut tällä kertaa tarjolla. Niinpä mitään loppupuheenvuoroja, kiitoksen sanoja isännille sun muita seremonioita ei juurikaan päästy esittämään. Ari kyllä urheasti yritti, mutta taisivat puhiksen vilpittömyydet tällä kertaa kaikua kuurolan ellin korville...

Pekan, Tanen ja Pulmun tertsettiesityskin olisi ansainnut paremman tilan, mutta ehkä sitten joskus toiste. Loppuillasta en juuri muuta muistakaan, paitsi että Lokke roiski siideriä ympäriinsä jo miehen lailla. Ja isäntäjoukot hyvästeltiin perusteellisesti asiaankuuluvin serenadein hotellin edessä olevalla kadulla! Uhkailivat kostoreissulla...

Hotellin neukkarissa viriteltiin vielä pientä yösitsintynkää, mutta ei siitä oikein valmista tullut.

su 24.11.

Aamusella sitten viimeiset voisarvet naamaan, alkukieliset kohteliaisuudet baarimikolle ja bussiin nuokkumaan. Cantabrian maakunnassa Hoznayon kaupungissa tankattiin Los Pasiegos -nimisessä kahvilassa parit oluset (Mitenkö muistan noin tarkasti? No kun sain isännältä käyntikortin.).

Bilbaosta Lufthansa lennätti meidät jälleen Frankfurtiin, jossa ruodittiin joukolla matkan tapahtumia. Eikä siitäkään oikein mitään valmista tullut...

Illalla 21.15 saavuttiin sitten kotimaan kamaralle. Demenantelaiset valuivat koteihinsa keskimääräistä sekavammissa tunnelmissa. Mutta ainakin parisen sataa espanjalaista ja yksi chileläinen oli saanut elämäänsä paljon mukavaa muisteltavaa. Iloitkaamme edes siitä!