| | | | |
Maailmanmatkat
Kotimaa
Hummerikeikat
Polttarit
Persoonallisia lahjaesineitä

Usko tai älä! > Hummerikeikat > Hyppy vesibussista autolautalle vauhdissa -94

Usko tai älä! - Hummerikeikkojen kohokohtia

Hyppy vesibussista autolautalle vauhdissa -94

Oy Birka Lines Ab:n toimitusjohtaja Kaj Grundström oli päättänyt saada Hummeripojat M/S Alandian neitsytmatkalle Tallinnasta Helsinkiin. Kuultuaan pahoittelevan vastaukseni, että kyseinen ilta oli meillä jo buukattu, hän tivasi varauksen aikataulu- ja koordinaattitietoja. Kerroin laulavamme vartin verran KOP:n tilaisuudessa Kirkkonummen Tanskarlassa klo 17.30, joten emme millään voi olla Tallinnassa klo 18.00, jolloin Alandian oli määrä lähteä.

- Älä poistu puhelimen äärestä, soitan kohta takaisin..! (Matkapuhelimet eivät vielä olleet kovin yleisiä, toim. huom.).

No, Grundström soitti vartin päästä ja luetteli minulle toimintaohjeet:

- Kun keikkanne on ohi siellä Tanskarlassa, hyppäätte järjestämääni autoon, joka vie teidät Upinniemen kärkeen. Sieltä siirrytte armeijan pikamenijään, joka tuo teidän Alandian kulkureitille. Hyppäätte laivaan ja alatte viihdyttää meidän VIP-asiakkaita. Onko kysyttävää?

No eipä ollut - ja näin siis tapahtui.

Saimme täydessä matkavauhdissa olleen Alandian kiinni tarkkaan lasketulta kohdalta keskeltä Suomenlahtea, veneen kuski sovitti vauhtinsa autolautan kanssa - ja niin sitä hypättiin smokki päällä yksi kerrallaan laivaan! Meikäläinen vielä hanurilaatikko toisessa kädessä... Alla oli kolmisen metriä korkeat aallot, joiden kanssa emme onneksi joutuneet tekemään lähempää tuttavuutta.

Siirryimme baariin ja ehdimme "viihdyttää" ihmisiä puolisen tuntia ennen Helsinkiin tuloa...

Skandaalinkäryä Neuvostoliiton lähetystössä -83
Marjo Matikaisen kollektiivinen kosinta –88
Vipperi-lauluja "Isolla Antilla" -88
Neekerilaulu prof. Kari Suomalaiselle -88
Itä-Saksan valtiohymni uusiokäyttöön -89
Spontaani laulukirjaesittely -90
"God Shave the Queen" Thatcherille -90
Hummeripojat saivat dispanssin Tasavallan presidentiltä -91
Valtiovarainministerin neronleimaus - 91
"Yritetään yhdessä vielä"- yrittäjäkonsertti Finlandialla -92
Tv-show "maitobaari" -93
"Ilta oopperassa" -kaljapullo käsiohjelmana -94
Hyppy vesibussista autolautalle vauhdissa -94
Musikaalinen kontribuutio väitöstilaisuudessa -95
Silvian ja Victorian herkistely -96
Lenita suivaantui neekeri-idyllistä -97
Melkein stondis puolialastoman missin kanssa -97
PLO:n kakkosmies luuli meitä tarjoilijoiksi -99
Suvi Lindenille kakkua -02
Erektiohäiriölauluja yläilmoissa -03
Sarkkasi juo luurangolle -03
1000. keikka alastomille meklareille -03
Metson uutisankkureina -03
Anestesialauluja tohtorille -03
Hummeripojat Willissä Lännessä -03
"Only W" www-sivujen keksijälle -04
“Wash & GO” – Washingtoniin “perinteisin keinoin” -04
"LED it be" sinisen LED-valon keksijälle -06
"Tohtori Varajärvi" presidentti Halosen avekkina -06
Hummeripojat Modenassa -08
Pääministerin esittely laulamalla -16