|
Usko tai
älä! > Maailmanmatkat
> Viidentoista kilometrin "yöjalka" Tatralla -13
Usko tai
älä! - Maailmanmatkojen kohokohtia
Viidentoista kilometrin "yöjalka" Tatralla -13
Syksyllä 2013 päätimme Haakanan Jukan kanssa lähteä Tatralle patikoimaan - juhlistimme näin 35-vuotista jokaviikkoista sulkapalloharrastustamme!
Jotoksen raskain kokemus sattui vaellusviikon puoliväliin:
käppäilimme huolettomasti - sen enempää karttoihin vilkuilematta - koko päivän, koko ajan ylöspäin... eikä sanaa "väsymys" tunnettu. Jossain vaiheessa piti sitten päästä alaskin.
Lyhin reitti laaksoon vei vähän sivuun paikasta, jonne jätimme auton, mutta päätimme jaksaa kävellä maantietä pitkin sen luokse. Aloimme siis laskeutua kohti Kuznice-nimistä puolalaiskylää. Nyt joutuivat koetukselle aivan toiset lihakset kuin noustessa - töihin pääsivät takareisien ja pohkeiden sijaan reiden etumuskelit.
Lopulta, kuuden tunnin kokonaismatkan päätteeksi saavuimme vihdoin lopen uupuneina Kuzniceen. Rojahdimme kodikkaantuntuisen pikkukylän ensimmäiselle terassille ja vedimme sisään oluet. Pian olimmekin jälleen voimissamme ja suuntasimme asfalttitielle. Autohan olisi ihan muutaman mutkan takana... vai olisiko?
Talsimme urheasti pari kilometriä, ja pimeys alkoi laskeutua. Ohi ajavien autojen kohdalla piti asettaa jalkansa tarkasti kapealle pientareelle, ettei kompastunut ojaan. Vastaantulijoiden ajovalot häikäisivät niin, että näkyvyys putosi hetkeksi täysin nollaan. Jatkoimme kuitenkin sinnikkäästi eteenpäin - eihän tässä oikein kunniakkaita vaihtoehtoja tainnut olla. Kuvasimme huvittuneina majataloa, jonka nimi oli "Goodbye Lenin".
Viitisen kilometriä käveltyämme aloimme jo ääneen epäillä, olisimmeko huomaamattamme jo ohittaneet sen P-paikan ja olisiko koko auto mahdollisesti hinattu pois tukkimasta liikennettä. Mutta sisu ei antanut periksi! Joku pöllökin jo huhuili pimeyden keskeltä.
Varapatterit jo lähes lopussa tunsimme vihdoin askeliemme alla loivan ylämäen, joka lupaavasti muistutti tutulta! Sitäkin jatkui ainakin neljä kilsaa, kunnes Jukka ensimmäisenä sai sauvasolunsa erottamaan mustasta maisemasta jonkun vieläkin mustemman möykyn! Harvoin on jonkun hikisen Opel Corsan näkeminen tuntunut yhtä taivaalliselta. Avainkin löytyi onneksi, ja rysähdimme sisään kuin maratoonarit maaliviivalla. Vähään aikaan ei vissiin puhuttu mitään, sitten Jukka käynnisti kärryn, teki U-käännöksen ja alkoi suunnistaa kohti Slovakian rajaa. Sopiva ylityspaikka olisi kartan mukaan Lysa Polana -niminen kylä.
Jouduimme palaamaan takaisin päin aika taipaleen, ennen kuin tulimme Lysa Polanan -tien risteykseen. Katsoimme auton matkamittarista epäuskoisina kävelemämme asfalttiosuuden pituutta: kolmetoista kilometriä tähän asti plus vielä kaksi lisää risteyksestä Kuzniceen!! Tuntui kerrassaan mahdottomalta ajatella, että olimme kuuden tunnin vuoristo-osuuden jälkeen kävelleet raskailla vaelluskengillä vielä 15 km pimeätä asfalttitietä autojen armoilla - ja ilman heijastimia...
Tästä ei ehkä kannata kertoa kotona kellekään.
|
