AD & Copy > Näytelmäkirjailija > Kultainen Ankka > PORKKALAN JUNASSA

Kultainen Ankka

Kohtaus 21: PORKKALAN JUNASSA

Kirkkonummi 1947

Lavasteena mustaikkunainen vaunukulissi. Ikkunoissa kolme puhekuplaa:

– Teme Porkkalan tunneli kestä yli tunti!
– Kukan ei meitä näe...
– (Niinhän sinä luulet...)

Parenteesialueelle solutettu Mikko saa yllättäin johtolangan itseltään komentaja Hummerheimilta pimennetyssä Porkkalan junassa. Tarkastajaksi itsensä järjestänyt Hummerheim luulee olevansa kahden Anna-Liisan kanssa, mutta Mikkopa istuukin viereisessä penkissä!

Laulu “Porkkalan junassa” (Tunnelitytöt)

Pikajuna Porkkalan halki kiitää uinuvan,
valokeilat lakaisevat rataa kiiltävää.
Tuoksu tuntuu Iivanan,
kaalisopan, mahorkan.
Kirkontornin takaa kuu kuin juusto möllöttää.
Toisen luokan vaunussa uninen on tunnelma,
matkustajat – mies ja nainen – melkein torkkuvat.
Silloin vauhti hiljenee ja melkein pysähtyy
– missä lienee pysähdyksen syy?

Jarrut pyöriin kirskahtaa,
vaununovi aukeaa,
sisään syöksyy kaksi miestä ryssää puhuvaa!
Pikku-Sasha, Iso-Gil,
Kalashnikov molemmill’,
kumpainenkin suurta polsulaumaa edustaa.
Luukut nousee ikkunaan,
veturia vaihdetaan,
kaikenlaista kontaktia kansaan kaihdetaan.
Osastojen väliovet tiukkaan suljetaan
– tunnelissa tunti kuljetaan.

Anna-Liisa livahtaa laulun loputtua takaisin junaan, kun toiset tytöt poistuvat. Kaksi venäläisotilasta Kalashnikoveineen asettuu vaunun kumpaankin päähän.

Nauhalta kuuluu junan klonksutusta – ja sen yli seuraava dialogi:

GH: Ja kaikkien matkaliput olkaa hjuva! (ottaa erään matkustajan lipun) Jaha... siirtykääpäs herra tuonne seuraavaan osastoon. Teidän paikkanne näkyy olevan siellä!

Vanha mies poistuu kummissaan ja tuhisee mennessään jotain ryssistä. Pian Hummerheim ja Anna-Liisa ovat kahdestaan koko osastossa.

Anna-Liisa (ei enää lottapukua): Kuule... kyllä me vielä tästä kiinni jäädään... eihän eversti voi olla joka ilta tarkastamassa lippuja!

H: Älä sinä siitä huolehdi. Tulehan lehemmeksi...

AL: Noh... mitä sää ny?

GH: Kai minä saa nyt vähän minun tyttö kutitta?

A-L: Mutta joku voi nähdä!

GH: Kuule... tämä Porkkalan tunneli kestä yli tunti! Kukaan ei meitä näe... eikä tässä osastossa muita sitäpaitsi olekaan! Annas nyt...

Mikko tulee samassa vaunuosastoon, hapuilee pimeässä itselleen paikan pariskunnan takaa. Kiehnäävä pari ei huomaa häntä.

GH: Ah... minun oma kulta! Kun sinä tietäisi miten minä sinua rakastan!

A-L: Hihi... tiedänhän minä... kun sitä niin usein toistat! Mutta... (huokaisee): Ahhhh, Gennaadiii...

GH (kuiskaten, kiihkolla): Mutta sinä ei tiedä kaikki... että minä esimerkiksi... olen pelastanut sinun henki!

A-L (puhuu katkonaisesti): Minun... henkeni? Mitä... mitä tarkoitat?

GH: Noo... ei sinun tarvitse... kaikki tietääkään. Mutta kolme vuotta sitten... kun me marssimme Porkkalaan, Stensviki silta yli.... sinä oli vähällä... räjähtä minun käsi!

A-L: (hämmentyy): Räjähtää? Mitä puhut? Tarkoitatko... öh.. laueta...? Enkä muuten ollut... vielä silloin! OOOHHH!

GH: Noo... sinä ei kuitenkan rauennut... eikä läjähtänyt... ja kaikki meni hyvin! Sinun oma Gennadi pelasti sinut! DA... DAAAAAAAH!!

Seuraa hetken hiljaisuus.

A-L (kehrää tyytyväisenä): Voi, Gentsu! Sinä olet ihan hassu! Mmmm... laula taas se Emma-laulu, josta minä niin tykkään!

GH (alkaa hyräillä): ”Emman vanha rumpulipas hiljaa raksuttaa...”

A-L: No! Ei tuo! Vaan se meidän valssi...

GH: Izvinite... ”Oi muistakkos Emma... eiku Anna, sen kuutamoillan, kun yhdessä tanssista palattiin... Sinä valasi vannoit ja minulle annoit ja...”

A-L: Noh! Ei se nyt ihan noinkaan tainnu mennä!

GH: Izvinite... mine ei vielä suomenkieli ihan kaikki asentomuoto hallitse...

A-L: Niin niin... (huokaa ja painautuu miestä vasten). Muistathan sitten sen meidän konsertin? Pääsetkö jotenkin paikalle?

GH: En jättäisi sitä väliin mistään hinasta. Tulen vaikka valhepuvussa!

Vaivautunut Mikko kuulee kaiken – ja alkaa hitaasti yhdistellä kuulemaansa aikaisempiin tapahtumiin.

<< Edellinen | Seuraava >>