AD & Copy > Näytelmäkirjailija > Kultainen Ankka > OLYMPIATUNNELMIA

Kultainen Ankka

Kohtaus 24: OLYMPIATUNNELMIA

(Joukkokohtaus) Helsinki – Stensvik 1952

”Olympiafanfaari”

Sentraali (heiluttelee Suomen lippua): Sentraali tääl... haloo, haloo, kuuluuko? Tänään on sitte se suuri sinivalkoinen päivä! Kaikki radioitten ääreen! Olymppialaiset alkaa ihan kohta...

Hilma (kaikille): Nii tee olet kaik tervetullei ehtost meiän kaupal... kuulustelema sitä melomiskisaa rariost. Mää meinaam pikkase leipookki...

Sentraali: Kiitos! Mää tule ainaski! (kailottaa sentraalityyliinsä): Kaikki tervetulleita Aaltosen kaupalle tänä illalla! Suamalaine Saimo Sylvi meloo radiossaaa...!

Korkman: Mitäs sanot Jördis? Oleksää messis? Meeki voitas leipoo jottai!

Wahlström: Utan vidare! (Hilmalle): Tack, vi kommer åtminstone!

Korkman: Hei... mehän voitais laulaa siälä vaikka se olumppialaulu! Mennään meiän kautta ja harjotellaan hiukkase...

Sentraali: Mikäs meiän yhtyeen nimi on? ”Leidit levällään”...?

Korkman: Tai ”Antiikkitavaramarkkinat”... (naurua)

Urheiluselostuksen aikana SUOMI- ja CCCP-verkkariasuisia urheilijoita marssii peräkkäin hiekkatiellä. Puheen lopulla joukkueet asettuvat näyttämön päihin tiukkaan muodostelmaan.

Pekka Tiilikainen: Suomen Yleisradio, Helsingin Olumppiastaadion. Tervetuloa, hyvät kuulijat, seuraamaan järjestyksessä viidensientoista kesäkisojen avajaisia tänne Pohjolan valkeaan kaupunkiin! Navakka itätuuli pieksee vasta kuurattuihin, lumivalkoisiin salkoihin kiskottuja erivärisiä kansallislippuja, jotka uljaan isänmaallisesti hulmuavat tasatahtiin taivaansinistä sinitaivasta vasten.

Suomi on näiden kisojen myötä vihdoinkin nousemassa suurten urheilumaiden joukkoon. Kisathan piti täällä järjestää jo 1940, mutta erinäisistä syistä parhaimmilla mitalitoivoillamme oli sinä vuonna tähtäimessään jotain aivan muuta. Nyt on raskaiden rintama- ja sotakorvausvuosien jälkeen aika näyttää maailmalle, mistä puusta kalevalaisen sisun sinivalkoisen patriarkan, naavapartaisen Väinämöisen ikiaikaisen, tervantuoksuisen kanteleen kaikukopan leukaluiden nivelet on tehty!

Usko Santavuori: Siirrämme selostuksen nyt hetkeksi Stensvikin sillalle, valtakunnan rajapuomille, jonne olympiasoihtua juuri juoksutetaan! Ensimmäistä kertaa kesäkisoissa mukana oleva NL:n urheilujoukkue on saanut kunniatehtävän kantaa tätä maailman urheilevan nuorison pyhää symbolia sen viimeiset tykinkantamakilometrit ennen olumppiastaadionia.

US:n puheen aikana Ritola juoksuttaa Olympiatulen Hummerheimille, joka juoksee hetken paikallaan - kadoten lopulta näyttämön taakse.

US: Ja näin Peräseinäjoen Susi jo syntyessään, Ville Ritola ojentaa soihdun neuvostojoukkueen kapteenille, Gennadi von Hummerheimille, joka ”ottaa ritolat” ja lähtee rivakoin askelin kiidättämään liekehtivää kepakkoa Helsinkiä kohti. Olympiastadionilla hän ojentaa soihdun elävälle legendalle, itselleen Paavo Nurmelle, jonka kunniatehtävänä on sytyttää sillä stadionin olympiatuli.

Pääministeri Kekkonenkin näyttää vierailevan rajapuomilla ja kättelee juuri komentaja Kabanovia. Venäläissotilaat kurkistelevat uteliaanoloisina vartioidun puomin takaa ja aidan raoista tätä hyväntahtoista elettä. Pari sanaakin siinä näytetään vaihdettavan, mutta valitettavasti voin vain arvailla, minkälaisia isänmaallisia kohteliaisuuksia siellä singahtelee puolin ja toisin.

Kabanov (hymyilee aurinkoisesti): Teillä on siellä stadionilla kuulemma tekonjurmi?

Kekkonen (hymyilee aurinkoisesti): Ei, meillä on oikea Nurmi – mutta sillä on tekohampaat!

PT: Päätämme tältä erää täältä selostamosta tähän ja palaamme asiaan illan suussa, jolloin tulessa ovat jo ensimmäiset suomalaistoivot... naisten kajakkiyksikköjen loppukilpailussa.

Joukkueet poistuvat. Lavalle astuu ”Antiikkitavaramarkkinat”.

Sentraali: Hyvät naiset ja herrat... ”Olumppian kuumeessa”... Lauluyhtye ANTIIKKITAVARAMARKKINAT!

”Olumppian kuumeessa” (1-2. säk.)

Laulun aikana porukkaa kokoontuu Mikon ja Hilman kaupalle.

”Olympiafanfaari”

Pekka Tiilikainen: ... ja sieltä tulee sinivalkoinen kajakki viimeiseen kaarteeseen puoli metriä muiden edellä! Vaahto pärskyy ja vesi kohisee keulassa, kun Jaakkiman evakkotyttö Sylvi Saimo piiskaa ajopeliänsä vimmattuun lentoon! Neuvostoliiton etukäteen pelätty Tatjana Halukova veltostuu aivan silmissä... hän ei voi mitään Sylvin uskomattomalle loppukirille! Vielä viisi vetoa... neljä, kolme, kaksi, viimeinen raju kiskaisu – ja Saimo on maalissa! Olumppiavoittajana, sankarina... kaikkensa antaneena sisupussina! Tämä on Suomen päivä, tämä on sinivalkoinen päivä... Saimon kajakki lipuu hiljaa eteenpäin kesäillan auringossa... ja kansa hurraa!

Kuuntelijat myötäelävät tunnelmassa ja hihkuvat isänmaallisesti.

PT: Suomen punaposkiset naiset ovat nostamassa maataan komeasti maailmankartalle, ensin Armi Kuusela ja nyt Sylvi Saimo! Hyvä Suomi, hyvä Jaakkima... ja hyvä, meidän kaikkien oma Sylvi Saimo! Ja nyt, hyvät kuuntelijat... taas kerran kaikkien raumalaisten harmiksi hiljennymme kuuntelemaan Porilaisten marssia!

”Porilaisten marssi” (vaimenee taustalle)

PT: Ja mitäs siellä nyt tapahtuu? Hopealle jäänyt Halukova kääntää kanoottinsa harvinaisella, pitkittäissuuntaisella eskimokäännöksellä ja lähtee melomaan kohti stadionin porttia! Ja taitaapa meloa saman tien takaisin Porkkalaan ilmoittautumaan komendantille ja selittämään, miksi tänään ei kulkenut... Ja nyt sinne näyttää lähtevän perään kilpailua mereltä seuranneen yleisön joukosta myös sinivalkoinen kanootti! Annatkos, Usko, sitä kiikaria...Mitä?! Tämähän on tyhjä!

Anna-Liisa meloo inkkarikanootilla Stensvikiin, rajan tuntumaan, tapaamaan Hummerheimia – ja laulaa meloessaan.

”Veden sylissä” (Anna-Liisa + kertosäkeessä Hertta ja Hilma, kulisseista)

Laulun päätyttyä GH tulee esiin ”puskista”, vetää kanoottia ”vähän rannalle” ja istuutuu AL:aa vastapäätä.

GH: Otshen prekrashna... hjuvin kaunis laulu! Ja hjuvin kaunis kuriiri... Näkikö sinua kukaan? Toitko sinä minulle sen?

A-L: Kiitos... ei tainnut nähdä. Ja tässä se nyt olisi tämä Staalinin kala... Mikko pyysi sanomaan, että se on punnittu Kekkosen kalavaa’alla... 18,7 kiloa!

GH: Spasibo, kulta... toimitan eteenpäin. Paljonko olen velkaa?

A-L: Tuota... Mikko käski sanoa, että... (matkii Mikon murretta): ”Täsä oli ne viimese sotakorvaukse”!

GH: Harashoo! Oletko muuten koskaan tehnyt sitä kanootin takapenkillä...?

A-L: Maksanut sotakorvauksia? No en ole! (heittää Hummerheimia kanootin pohjalla lojuneella märällä rätillä, jolloin tämä horjahtaa kanootista. AL auttaa hänet nauraen kuiville.)

”Veden sylissä” väliteema, jonka aikana kanootit ja melojat poistuvat.

<< Edellinen | Seuraava >>