AD & Copy > Näytelmäkirjailija > Kultainen Ankka > PORKKALA PALAUTUU SUOMELLE

Kultainen Ankka

Kohtaus 29: PORKKALA PALAUTUU SUOMELLE

(Joukkokohtaus) Stensvikin silta 26.1.1956

”On Pohjolan hangissa meill’ isänmaa” (instru, vaimenee taustalle)

Tiilikainen: Ja niin ovat sotilassoittokunnat jälleen Porkkalan rajapuomilla... valmiina pyyhkäisemään pois 11 ja puolen vuoden mittaisen vääryyden. Pääministeri Kekkonen on saanut kunnian olla 1. suomalainen, joka pääsee astumaan Porkkalan kamaralle.

Kekkonen (kehuu mikkiin “virallisesti”): Kansalaiset! Tänään 26.1.1956 on juhlapäivä. Porkkala palautetaan meille huippukunnossa. Kaupan päälle saamme kouluja, hienon sairaalan ja lentokentän. On suuri kunnia olla ensimmäinen, joka...

Puomi nousee ja Hans Öfverström nousee yllättäin pyörätuolistaan, ryntää Kekkosen ohi – ja juoksee sillan yli ensimmäisenä.

Rouva Öfverström: Hans!! Äläpäs ryntäile tuolla tavoin!

Hans (huikkaa Kekkoselle): Niin mitä te olittekaan sanomassa?!

Kekkonen: Kröhöm! On siis suurehko kunnia olla toinen, joka...

Myös eräs pieni tyttö juosta karauttaa sillan yli.

Kekkonen (kokoaa itsensä ja jatkaa): Olin juuri sanomassa, että on kohtalainen kunnia saada olla ensimmäisten joukossa, jotka...

Hans (tarttuu kulissiin, heiluttaa sitä ja toteaa): Tää taitaa kyl olla vaan kulissi...

Kekkonen (kävelee juhlallisesti sillan yli): Ja nyt... minulla oli tarkoitus lausua isänmaallinen runo ensimmäisenä paluumuuttajana, mutta myönnänkin puheenvuoren näille nuorille – joille tämä kunnia taitaa paremmin kuulua! (naurahtaa pirullisesti ja työntää mikrofonin Hansille). Laulakaas, hei, jotain tilanteeseen sopivaa! Ei tarvi yhtään jännittää...

Hans (ottaa reippaasti tarjotun mikrofonin – ja tilanteen haltuun): Kiitti, kaljupää! Hyvät naiset ja herrat! Mina damer och herrar... Hans Öfverström och Hans Besättning esittävät aarian Porkkala-oopperasta ”Kaikki niin ihanasti rempallaan”!

”Rempallaan” (lapset + kuoro)

Poika kävi Porkkalaan pitkästä aikaa,
ja kaikki oli ihanasti rempallaan.
Portti piti pystyssä harmaata aitaa
ja silmäänsä iski, että ”terve vaan”.
Kaivossa uikutti kulkukoira,
porstuannurkkaan laitettu sisävessa.
Sinisinä seinät ja ikkunanpielet
– ja ovi oli ihanasti rempallaan.

Poika kävi peltoa, sarkojen laitaa
ja kaikki oli ihanasti rempallaan.
Kuka sitä kaikkea kertoa taitaa
ja miinat sanoi hiljaa, että ”terve vaan”.
Torpassa tuoksu oli vahvanlainen,
pöydällä ”Pravda”, lattia auki...
mutta poika oli nuori kuin markkinavarsa,
ja pojan sydän ihanasti rempallaan.

Neuvostosotilaat marssivat laulun aikana sillalle. Hummerheim poistuu viimeisenä, jolloin Mikon mieleen palautuu korttipeli-ilta Porkkalassa. Hän yrittää juosta Hummerheimin luo selvittämään murhatapahtumia, mutta hän törmää poliisiketjuun. Hummerheim tuijottaa pitkään sillalla seisovaa Anna-Liisaa, ojentaa tälle kirjeen – ja poistuu sitten Mikolle kättään heilauttaen maasta.

Mikko: Hei... kylmar tää tarttis ny selvittää! (Ilmoittaa lähimmälle poliisille): Mää tairan kuulkaa tiätää kuka ampus sillo sen Pelovi!

Poliisi: Mistä te mies oikein puhutte?

Mikko: No siit Lauttasaare ampumavälikohtauksest sillo nelkeentneljä syksyl... Steeni silta oli tarkoitus räjäyttää ku ryssäkolonna marssii siit yli ja… tätä ”Steensviiki laukaust” piti käyttä tekosyyn koko maan miähityksel! Homma meni mönkää ku komentaja Hummerheimi ampuski oman kaveris, kamikatsemiäs Pelovi! (yrittää riuhtoa itseään vapaaksi)

Poliisi: No niin... otetaanpas nyt ihan rauhallisesti!

Mikko: Eiku ihan totta!!

Poliisi ei päästä Mikkoa GH:n perään. Lopulta tämä luovuttaa ja alkaa kävellä jurottaen kohti kotia. Jupakan nähnyt, järkyttynyt Anna-Liisa juoksee Mikon kiinni.

Anna-Liisa: Mikko...! Onko se totta... se mitä puhuit Gennadista? Että hän olisi todella tappanut upseeritoverinsa... sen kapteenin? Sano, ettei se ole totta!

Mikko: Tota... näi se mulle sen ainaki kertos. Mutta isänmaallisist ja... henkilökohtasist syist... (vilkaisee merkitsevästi Anna-Liisan pyöristynyttä vatsaa) Nii se kertos. Mut ei sitä vissi koskaan siit kiine saara. Murha-aseenki se onnistu kuulemma jollallail lähettämää mummolles Lenskeihi...

Anna-Liisa muistaa Hummerheimin antaman paketin ja vihjailut junassa... jähmettyy paikoilleen, lukee saamansa kirjeen - eikä saa aluksi sanaa suustaan.

AL: Ei voi olla... totta! Kauheeta...! (pitelee vatsaansa ja peittää sitten kasvonsa) Mitä mä olen tehny...??

Mikko jatkaa matkaansa. Muut Tunnelitytöt tulevat lohduttamaan nyyhkivää Anna-Liisaa. He panevat kätensä Anna-Liisan harteille ja kävelevät vanhalle valvontatornille.

Hertta: Muistatteko, tytöt, vielä sitä ihanaa laulua... (alkaa hyräillä, Hilma yhtyy)

”Kodin kynttilät”

Anna-Liisakin yrittää yhtyä lauluun – mutta kyyneleet pyrkivät väkisinkin esiin. Kertosäkeeseen yhtyvät kaikki ja tulevat lavan eteen laulamaan.

Hilma (osoittaa yhtäkkiä taivaalle): Kattokaa! Ensmäine paluumuuttaja! Ettei vaa olsis ankka..?

Hertta: Älä höpsi! Ardea cineréa... harmaahaikara!

Hilma: Mut see tulee iräst päi... pitäskö kumminki raportoira ilmatilaloukkauksena?

Naurua, joka katkeaa kuitenkin Tamaran väliin tuloon.

Tamara: Neiti Väkeväinen... taitaa olla parasta, että tulette asemalle ja kerrotte kaiken, minkä tiedätte... (näyttää virkamerkkiään). Teillä taitaa olla hieman selittämistä..?

Nyyhkyttävä Anna-Liisa lähtee surkeana Tamaran matkaan.

<< Edellinen | Seuraava >>