AD & Copy > Näytelmäkirjailija > Kultainen Ankka > VIIMEINEN ILTA PARENTEESIALUEELLA

Kultainen Ankka

Kohtaus 27: VIIMEINEN ILTA PARENTEESIALUEELLA

Villa Hummerheim, Porkkala 25.1.1956

”Unohtumaton ilta” (instru)

Hummerheimin datsalla Porkkalassa “neuvotellaan” palautuksen yksityiskohdista = pelataan korttia ja ryypätään. Pöydässä Hummerheim, Kabanov, Kekkonen, Mikko. Mikko ottaa kerrankin liikaa viinaa ja alkaa saarnata.

Kekkonen (kännissä, mutta juhlallisesti): Toveri Hummerheim! Minä kiitän mitä sydämellisimmin tästä mahdollisuudesta juhlia yhdessä kanssanne... Porkkalan palautumista... ishiensä huomaan! Kanshojemme yshtävyyden shyvyyttä... voi verrata esimerkikshii...

GH: Sosialististen Neuvostotasavaltojen liitto kiittää puolestaan toveri pääministeriä vilpittömin mielin lausutusta kohteliaisuudesta ja pyytää saada ilmaista ihailunsa tämän kykyyn heiluttaa sanan säilää noin taiturimaisella tavalla... Harvassa kielessä saa yhdistettyä samaan sanaan ”hyvyyden” ja ”syvyyden”! ”SHYVYYTTÄ”... Olkoon siis ystävyytemme shyvä... sekä hyvä että syvä!

Kekkonen: Shyvä... niinhän minä shanoin... ja nyt... Mikko! Kalakauppias ja... ja sillanrakentaja... Kekkoshen armoshta... Shanopas shinä jotain shyvällistä...

Mikko: Jaa mää vai? En sunkka mää ny mittää puhei...

Kabanov (myös aika tuiskeessa): Da da!! Miko puhu... Bolsoje tavaritsh... Mine myös huomannut että Miko sittenkin hjuva tyyppi! Miko puhu...

Mikko: No... jos mää ny sitte... (nousee vastahakoisesti ylös)

Kabanov: Yliste kommunismi! Kerro mite hjuva kaikki venäläiset saanut aikaan – miten prikrashna Porkkala jää nyt suomi tsuhnalle... ja lentokenttä, koulu, sairaala! Ilmaiseksi!

Mikko (tulistuu): Jaa et priikrasna!? Kuules kirkiisi... Porkkala ol kyl tavalisem pal nätimmäs kunnos ennen ko sää tulis tänne tankkeines!

Kabanov: No no, Miko... Miko! Me sentän rakensh.. himme teille kaunis silta... ja mukulakivitie! Sine vielä näke... she tie kanta joskush... minu nimi!

Mikko: Kylvarmajuu! Ei kukka täysjärkine ikän laita tiän nimeks Kapanossi!

Kabanov: KABANOV! Poika... nimi on Ka... ba... nov... Sergei Ivano...vitshhhh! (sammuu)

Mikko: Vitsi mikä vitsi...

Kekkonen: No mutta... totta kai me nimetään joka hemmetin notkelma... shuurten hyväntekijöittemme mukaan! Mikko, kirjoittapash muishtiin... Kabanoffintie nimilautakuntaan ilman muuta... välittömäshti! Ja tää viimenen kinttupolku tälle datshalle on täshtä lähin Hummerheimintie... ja...

Mikko: Ja sää kans miälistelet noit neukkui joka kääntees! Kyl vähempiki jo riittäs...

Kekkonen: Mikko... jonain päivänä ymmärrät kyllä vielä... mitä merkitshee shanonta... ”Josh karhunnahka ei riitä, shitä... shitä jatketaaan ketunnahalla”! Katshopas, mitä Urho-shedällä on täällä (kääntää korttinsa pöytään): Kolme kun... kuning... kuniningashta!

Mikko: Jaa? Mitä toi ny o? Mullo neljä kuninkast! Kummottis ny suu pannaa, herra pääministeri?

Kekkonen (ei ole uskoa silmiään): Jumalesshush... mää otan shut... sheuraavaan... hallitukshee... (sammuu)

Hummerheim: Mikko tavaritsh! Enää sinä ja minä jäljellä... mitäs sanot, yksi kierros vielä? Pannaanko pottiin kaikki loput rahat ja viinat? Minulla on vielä tuhat ruplaa... ja pullo Stalishnajaa!

Mikko: Jaa et viimene kiarros? Kyl see mul passa... mut vaihreta peli: Otetaa erä pullompyärityst! ”TOTUUS TAIK TEHTÄVÄ”...

GH: Pullopyöritys? Sehän se lastenleikki! Ei, me jatkaa pokeri... se sentään miesten peli (alkaa jakaa)...

Mikko: Pelottak sunt? (pyörittää pulloa). Ei mul olis ku yks piän kysymys.

GH (säpsähtää): Pelo... Belov? Mitä sine Mikko sanoit?

Pullo pysähtyy, ja kaula osoittaa suoraan kohti Gennadi von Hummerheimia.

Mikko: Mää sanosi et pelottak sunt? Totuus taik tehtävä?

GH (naurahtaa): Jos sanon ”tehtävä”, sinä voit siis laittaa minut tekemään jotain hyvin kiusallista? Sitä riskiä minä en taida uskaltaa ottaa... joten sanon... ”TOTUUS”!

Mikko: No ni.... (pitää muutaman sekunnin tauon) Ampusik sää sem Pelovi?

Kysymys tulee Hummerheimille niin äkkiarvaamatta, että tämän votkalasin sisältö pärskähtää pöydälle. Yskänkohtauksen tauottua hän alkaa nauraa, ensin hiljaa itsekseen, sitten vähitellen yhä äänekkäämmin. Yhtäkkiä mies kuitenkin kokoaa itsensä.

GH: Että MITÄ? Anteeksi... izvinite! Tuo sinun murre vain... on niin hauskan kuuloista... että...

Mikko: Kyl sää kuulis. Ampusik sää sem Pelovi sillo nelkytneljä syksyl... siäl Lauttasaares?

GH: Mikko, Mikko... tavaritsh! Eihän nyt noin vanha asia enää tarvi kaivella.. kysy ennemmin jotain...

Mikko: TOTUUS! Kerro Kentsu totuus!

GH (katsoo Mikkoa pitkään silmiin): Totush... No hjuva! KTSJORTU!! Ei todistajia... (vilkaisee nukkujia) Meidän kesken.. Da... MINÄ AMMUIN TOVERI IVAN BELOVIN! MUTTA ARVAAPA, MIKSI!!

Mikko: Halvatu halvattu...!! Mää tiäsin sen! Jumankekka... No tulik teil jottai riitaa viinapotust taik jotta...?

GH (pitää pitkän tauon): MINÄ PELASTIN SUOMEN MIEHITYKSELTÄ! Mikko... tämä mies olisi räjäyttänyt ilmaan Stensvikin sillan... ja sata neuvostosotilasta siinä samalla!!! Minun oli pakko...

Mikko: TÄH?!! Mitä sää ny houris?

GH: Kultainen ankka...

Mikko: Nii...? See pirtukätkö?

GH: Zolotaja utka... Stalinin salainen operaatio Suomen miehittämiseksi... attentaatti! Siitä tiesivät ainoastaan Zhdanov, Kabanov ja kapteeni Ivan Belov, joka oli valittu kammottavan tehtävän suorittajaksi... Hänen piti vain...

Mikko: ... räjäyttää Steenin silta?! Teiän kolonnan marssies siit yli?

GH: Niin juuri! Siitä oltaisiin saatu aivan riittävästi syytä miehittää koko helvetin Helsinki! Koko Suomi!

Mikko: Jumanskekkula... lehriski pekuloitti et see Pelovi ampumine olis ollu joku uus Mainila... mut et koko komppania kerral...? Ei helkuta...

GH: Mainilan laukaukset olis kuule ollu pientä tähän verrattuna... Stalin laski, että lännen sympatiat olisi sen paukun jälkeen kääntyneet meille. Ajattele otsikoita: ”Raakalaismainen attentaatti – uhreina sata rauhaa tahtovaa neuvostopoikaa”...

Mikko: Mut... kui sää sit... sem Pelovi menis tappama? Tiäsiksää ja jottai täst kaikest?

GH (naurahtaa): Noh... hän kirjoitti minulle... ja pyysi toimittamaan jäähyväiskirjeen vaimolleen! Olemme tunteneet pikkupojasta saakka, ja hän kai uskalsi siksi luottaa minuun...

Mikko: Jumanskekkulaide! Jatka vaan.

GH: Yritin saada hänet luopumaan hullusta suunnitelmasta. Kun komppania nousi maihin Jätkäsaaressa... hän veti minut sivummalle ja kuiskasi: – Gennadi tavaritsh, teen tämän meidän kaikkien ja lastemme puolesta! Mutta koska olet ystäväni, saat arvokkaan vinkin: jos haluat elää pidempään, jättäydy viimeiseen kärryyn!

Mikko: Joo vai?

GH: Hän näytti minulle laukaisinta. Mies oli päättänyt uhrata itsensä ja toverinsa ”kommunismin ylevälle aatteelle” räjäyttämällä sen sillan alla olevat torpedot...

Mikko (säpsähtää): Oliknee... oikei torpeedoi?

GH: Hjuvin oikeita.

Mikko: Ja sulle tarjoutus tilaisuus jäärä sivummal? Ja siit hualimat menit pistämä kapuloi itte Isä Aurinkoise rattaisii? Täsä on ny jottai, mitä mää en...

GH: Anna-Liisa...

Mikko: Hä?

GH: Oletko Mikko ollut koskaan rakastunut?

Mikko: Täh? Jaa mää vai? No olenkai mut...

GH: Anna-Liisa... kaunein koskaan näkemäni nainen... oli silloin lottavuorossa sillalla.

Mikko: Jaa tää Tunnelityttö? Tunsiksää sen jo sillo? Mut sittenhä...

GH: Sittenhän minä olin rakastunut Anna-Liisaan jo silloin... enkä voinut antaa Belovin pamauttaa hänen viattomia silmiään taivaan tuuliin! Yritin saada hänet järkiinsä, mutta turhaan... Ei ollut mitään mahdollisuutta järjestää tyttöä turvaan!

Mikko (hitaasti): Jumanskekkulilaidedididuu! See riita me kuultiin sen paariflikan kans. Joten sää... päätit pamauttaa Pelovin ennemmi...

GH: Mitä itse olisit tehnyt... siinä tilanteessa? Ei ollut paljon... vaihtoehtoja.

Mikko: Mut murha-ase..? Mihe sää sen piilotis? Luulis et see ny ainakin olsis löyretty...?

GH: Jaa she...? Et kyllä... ikinä... ushko.... mine lähetytin sen...poshtipakettina... minun mummolle Lening....gradiin! (sammuu)

Järkyttynyt Mikko jää hetkeksi tuijottamaan eteensä, ottaa yhden votkapullon ja lähtee sen kanssa toikkaroimaan kotiaan kohti. Laulaa samalla – katkonaisesti:

Voroshilov, hyvä veli… yhdyit väärään virteen,
liian kova pähkinä… on Suomen maa.
Molotovkin… itsensä jo saisi vetää hirteen,
Tiltu kohta… Tiltu (hik) kohta häkissänsä… kotkottaa.
:,:Lähtö tuli, Iivana… Uralille viivana…
surkeasti...(hik) toppahousut rotkottaa:,:

Tamara ilmestyy yllättäin.

Tamara: Mikko… muistatko minut?

Mikko: Täh? Ta-tamara…? Mitä sää tääl tees..?… Surkeasti toppahousut… rotkottaa…

Tamara: Mikko, muistathan että olen päämajan palveluksessa? Nyt olemme lähempänä asioiden ratkaisua kuin koskaan… pitäisi enää löytää yksi puuttuva pala!

Mikko: …sanoi hälle silloin hurmaava Tamaaaraaaa….

Tamara: Mikko kuule…

Mikko: Mut kuulehan Tamara… on eukko mulla… Hilma…

Tamara: Mikko, kuuntele! (ottaa miestä hartioista ja yrittää katsoa silmiin). Olin ikkunan takana, kun pelasitte. Ja kuulin osan teidän keskusteluistanne. Mikko… mitä Hummerheim sinulle kertoi? Tämä on tärkeää.. puhuiko hän Belovin murhasta?

Mikko: … sanoi hälle silloin… murhaava Tamaaaraa…

Tamara (yrittää vielä hetken saada Mikkoa tolkkuihinsa, mutta luovuttaa sitten): Tämä ei nyt taida johtaa mihinkään… jatketaan aamulla! Annas kun autan… nyt mennään Mikko kotiin nukkumaan.

Mikko (sammaltaa vielä tuskin kuuluvasti): Jumansh... kekkulalili... laidedididuu... dillandei...

“Kohtalokas samba” (viim. säk. instru)

Sammuneet heräilevät ja poistuvat päitään pidellen kulisseihin.

<< Edellinen | Seuraava >>